Taivaan tulet-festivaalille huippunimiä

Ensi kesänä Kemijärvellä järjestettävän Taivaan tulet-iskelmäfestivaalin lavalle nousevat ainakin Suvi Teräsniska, Eini, Meiju Suvas ja Matti Esko. Kaksipäiväinen festivaali raikaa Pöyliöjärven rannalla, Taivaan Tulien aukiolla ja Perävaaran tanssilavalla 6.-7.heinäkuuta.

viihdemusiikki
Suvi TeräsniskaTaavetti Alin

Festari haluaa osansa Taivaan tulet-sarjan nostattamasta ilmiöstä. Järjestäjien mukaan tapahtuma tukee osaltaan paitsi ohjelmaa myös muuta Taivaan tulet-sarjan ympärille kasvanutta toimintaa Kemijärvellä, esimerkiksi kesäisiä risteilyjä ja kuvauspaikkojen kiertoajeluja.

- Sama yleisö, joka katsoo tv-sarjaa, on varmasti festivaalin potentiaalisia asiakkaita, festivaalin lehdistöpäällikkö Aki Karjalainen pohtii.

Taivaan tulet-iskelmäfestivaali esittäytyy torstaina alkavilla Matka 2012-messuilla Helsingissä. Järjestäjät uskovat tapahtuman suosioon.

- Taivaan tulet sarjana ja ilmiönä on valloittanut suomalaisia ehkä juuri kansanomaisuutensa takia ja Kemijärvi on hienosti esillä nimenomaan Taivaan tulet-brändin alla, joten uskomme ja aistimme, että kiinnostusta festivaaliakin kohtaan on, Karjalainen kertoo.

Matkamessuilla festivaalin markkinoijina ovat muun muassa Kari Väänänen, Suvi Teräsniska, Eini, Meiju Suvas ja Matti Esko, joiden esiintyminen kesän festarilla on jo varmistunut. Ohjelma täydentyy kevään mittaan ja järjestäjät lupailevat valtakunnan huippuartistien esiintymisiä molemmille festivaalipäiville.

Lähteet: YLE Lappi