Suomalainen politiikka on tylsää, mutta turvallista

Suomalaisesta politiikasta puuttuu suurten tunteiden palo ja räiskyntä. Toimittaja Mikko Tuomikoski pohtii suunvuorossaan, voitaisiinko suomalaiseen politiikkaan hakea piristystä ottamalla oppia muualta.

Suunvuorot
Mikko Tuomikoski
YLE

Rakastettu johtaja sai suuren seuraajan – suomalainen politiikka on paljon tylsempää.

Pohjois-Korean vallanvaihto oli hyvä osoitus siitä, miksi maa on lajinsa viimeinen. Rakastetun johtajan tilalle nousi suuri seuraaja. Henkilökultin pönkittäminen on täydessä vauhdissa.

Rakastetusta johtajastahan kerrottiin, että hän oli säveltänyt oopperoita, jotka olivat parempia kuin kukaan koskaan oli säveltänyt. Hän oli myös aika haka golfissa. Jos Pohjois-Koreassa laulettiin karaokea, kohdalle saattoi osua vaikka todellinen iskusävelmä, kuten ”Rakastettu johtaja tyynnyttää raivoisat tuulet”, sillä rakastettu johtaja luonnollisesti hallitsi myös luonnonvoimia.

Suuri seuraaja on jo hyvässä vauhdissa. Hänen kerrotaan olevan sotilaallinen nero, joka jo 16-vuotiaana rakensi niin hienoja strategioita, että kukaan tuskin pystyy saamaan. Suuri seuraaja ei tiettävästi ole koskaan palvellut maansa sotilasvoimissa, mutta eipäs nyt takerruta yksityiskohtiin. Tankilla ajaminen sujuu kuin itsestään ja kaikesta näkee, että suuri seuraaja on mies paikallaan maassa, joka on aina valmis sotaan.

Ruoka-aikaan kotona taatusti ollut Kim Jong Un päätyy varmasti kohta maansa karaokelauluihin ja hänen sekä ihme- että uroteoistaan kerrotaan kaikille maailman kansoille, että näin on Pohjois-Koreaa taas siunattu.

Vähemmälle huomiolle voi jäädä se uutinen, jossa kerrottiin, kuinka ne, jotka eivät surreet riittävän näyttävästi tai aidosti rakastetun johtajan kuolemaa, päätyivät työleireille. No, sehän oli vain länsimaiden propagandaa, joka ei pysty kuuna päivänä naarmuttamaan suuren seuraajan tahratonta kilpeä, joka suojaa vankkumattomasti ja peräänantamattomasti Pohjois-Korean urheaa kansaa.

Mitään uuttahan tässä ei ole. Jos muistellaan vaikka Ceausescun Romaniaa, sielläkin osattiin kehua mallikkaasti. Ceausescuhan oli ”ajatusten Tonava” ja ”Karpaattien nero”, puhumattakaan rouva Ceausescusta, jolla oli eri yliopistoista saatuja kunniatohtorin titteleitä enemmän kuin kellään muulla, vaikkei oikeasti ollut kovinkaan kunnostautunut missään tieteessä.

Suomalaisten mielestä täkäläinen politiikka on tylsää. Kaikki ovat samaa mieltä. Tunteen palo loistaa poissaolollaan. Mikään ei sytytä.

Olisikohan pienestä kehusta apua vaikka presidentin vaaleissa. Voisiko Väyrynen olla tuntureiden nero, kun kerran on pohjoisesta kotoisin. Essayah voisi kertoa siitä, kuinka ohitti kävellen laukkaavan hevosen.

Arhinmäki ja Soini voisivat olla jalkapalloneroja, jotka antautuivat politiikalle palvellakseen nöyrästi Suomen jaloa kansaa. Lipposen voisi kuvata lempeänä isähahmona, joka hellästi huolehtii alamaisistaan ja Niinistö voisi esitellä vaikkapa sanan säilällä sivaltamista, kun vaimo kerran osaa runoilla ja Biaudet voisi vaikka laulaa Abbaa karaokessa, kovaa ja korkealta.

Suomessakin työllisyys kohenisi, kun propagandaministeriössä painettaisiin puuta heinää kellon ympäri. Painotalot ja sähköiset mediat suoltaisivat jatkumattomana virtana sankaritarinoita kansakunnan isistä ja äideistä.

Ehkä on sittenkin parempi, että suomalainen politiikka on juuri niin tylsää kuin se on.

Lähteet: YLE Lahti / Mikko Tuomikoski