1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Teksti-TV Etelä-Savo

Mikkeli perää kartellikorvauksia

Niinsanotun asfalttikartellijutun puiminen on jatkunut perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Mikkeli on niiden joukossa, jotka hakevat korvauksia kartellista tuomituilta yrityksiltä. Kaupunki perää Lemminkäiseltä vajaan miljoonan korvauksia.

Kuva: YLE

Kantajina ovat Suomen valtio ja 40 kuntaa, jotka vaativat yhtiöiltä yhteensä noin 90 miljoonan euron korvauksia.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan alfalttialan yritykset rikkoivat kilpailunrajoituslakia kahdeksan vuoden aikana vuodesta 1994 lähtien sopimalla urakkahinnoista ja jakamalla markkinat keskenään. Kunnat ja valtion tiehallinto katsovat maksaneensa kartellin vuoksi urakoista ylihintaa.

Tämän päivän valmisteluistunnossa käräjäoikeus päättää eri kanteiden käsittelystä ja niiden aikataulusta.