1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Teksti-TV Lappi

Tipattomuus lisää alkoholin myyntiä kaupoissa

Tipaton tammikuu näkyy yllättäen Meri-Lapin päivittäistavarakaupoissa alkoholijuomien myynnin lisääntymisenä. Esimerkiksi Tornion ja Kemin Prismoissa oluen, siiderin ja lonkeron myynti kasvaa tammikuussa eikä notkahda, kuten alueen Alkoissa.

Teksti-TV Lappi
Keskiolutta marketin hyllyssä.
Keskiolutta marketin hyllyssä.YLE / Juha Peltoperä

Alkoissa ja viihderavintoloissa tammikuu on hiljaista aikaa. Tornion Alkon myymäläpäällikkö Anu Heikkala arvioi, että alkoholijuomien veronkorotus on vaikuttanut myyntiin Suomen ja Ruotsin rajalla tänä vuonna enemmän kuin tipaton tammikuu.

Heikkalan mukaan alkaneen vuoden kaksi ensimmäistä viikkoa ovat olleet rauhallisempia kuin vastaava aika vuosi sitten. Saman havainnon on tehnyt myös Keminmaan Alkon myymälävastaava Airi Ainassaari.

- Joulun jälkeen huomaa, että asiakasmäärät vähenevät, mutta uuden vuoden jälkeen Kemi-Tornio alueella liikkui paljon venäläisiä matkailijoita, joten tämä korjasi myyntiä jonkin verran, Ainassaari sanoo.

Viihderavintoloissa on rauhallista

Tipaton tammikuu näkyy myös Kemi-Tornio -alueen viihderavintoloissa. Kemissä toimivien Raatihuone-ravintoloiden päällikkö Heli Eilittä sanoo, että myynnillisesti tammmikuu on vuoden heikoin kuukausi.

- Mutta onko syynä tipaton tammikuu vai joulun jälkeinen rauhallisuus, Eilittä pohtii. Vaikka viihderavintoloissa on Eilitän mukaan ollut rauhallista, niin ruokaravintolat ovat täyttyneet entiseen tapaan.

Torniolaisen Pikku-Berliinin ravintolapäälikkö Mia Nygård on puolestaan havainnut, että tammikuun erikoisuus on alkoholittomien oluiden kysynnän kasvu.

Myynti ei ole notkahtanut kaupoissa

Päivittäistavarakaupoissa oluen, siiderin ja lonkeron myyntiluvuissa ei ole kuluvan tammikuussa havaittu minkäänlaista notkahdusta.

- Alkuvuoden osalta tästä ei ole merkkejä, sillä alkoholituotteiden volyymi on kasvanut ja on myös euromääräistä lisäystä, joka johtuu alkoholituotteiden myyntihintojen noususta, sanoo Kemin ja Tornion Prisma-johtaja Aarno Aho.

Ahon mukaan alkoholijuomien myynti ei ole yleensäkään vähentynyt tammikuussa huolimatta tipattomasta trendistä.

Lähteet: YLE Perämeri

Lue seuraavaksi