Metsätuhojen korjaus jatkuu pitkään

Tapaninpäivän myrskytuhojen korjaaminen jatkuu kesään asti Länsi-Uudenmaan metsissä. Myrskytuuli kaatoi alueella satojatuhansia puita. Pahimmat tuhoalueet ovat Nummi-Pusulassa ja Karkkilassa.

myrskytuhot
YLE

Puunkorjuu- ja myyntiapua metsänomistajille tarjoavalla Länsi-Uudenmaan Metsänhoitoyhdistyksellä on ollut kiireinen alkuvuosi.

- Parin ensimmäisen viikon aikana meille tuli 800 puhelua tämän myrskyn tiimoilta, eli vilskettä on riittänyt ja työtä riittää varmaan kesään asti. Ensin yritetään nämä yhtenäisimmät alueet korjata ennen kuin tulee enemmän lunta, mutta uskoisin, että kesällä korjataan vielä pienempiä alueita, metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Korpi arvioi.

Arviolta jopa puolet myrskytuhoista on niin sanottua hajakaatoa, eli hankalissa paikoissa sijaitsevia pienehköjä tuhoalueita, jotka jätetään sijoilleen. Muutaman puun hakeminen syvältä metsän siimeksestä on taloudellisesti kannattamatonta.

Toiveissa poutaista pakkassäätä

Tällä hetkellä myrskytuhoja korjataan kilpaa kasvavan lumipeitteen kanssa. Sulan maan tai runsaan lumen aikana metsiin ei ole koneilla asiaa. Jo tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan metsissä ahkeroivat monitoimikoneiden ja kuskien lisäksi myös metsurit. Käsityötä tarvitaan varsinkin männyntyvien katkaisuun ja myöhemmin keväällä pienempien tuhoalueiden korjaamiseen.

Vaikka tapaninpäivän myrsky metsätuhoineen teki paikoin hurjaa jälkeä, pahempaakin on koettu.

- Ei tämä kovin paha tuho ole, meillä oli kymmenen vuotta sitten Janika-myrsky täällä eteläsuomessa ja silloin kaatui tuplamäärä puuta. Ei tämä niin paha ole kuin miltä näyttää, tästä kyllä selvitään, Kari Korpi vakuuttaa.

Lähteet: YLE Helsinki