Helsingin Bussiliikenteen tulos yhä miinuksella

Helsingin Bussiliikenne kamppailee edelleen talousvaikeuksissa. Yhtiön toimet talouden parantamiseksi eivät ole nostaneet tulosta positiiviseksi ja myös kuluvasta vuodesta ennustetaan tappiollista.

Teksti-TV Helsinki
Busseja varikkohallissa.
YLE

Helsingin Bussiliikenteen kannattavuutta on pyritty viime vuosina parantamaan muun muassa lippujen hintaa nostamalla ja sisäisiä toimintoja tehostamalla, kertoo toimitusjohtaja Juha Hakavuori.

- Yhtiö on edelleen tappiolla, mutta näitä toimenpiteitä jatketaan. Tästäkin vuodesta tulee tappiollinen, mutta virallisia lukuja ei vielä ole mahdollisuutta antaa julkisuuteen.

Hakavuoren mukaan samassa jamassa ovat muutkin liikennöitsijät.

- Pääkaupunkiseudulla on sellainen ominaispiirre, että kaikki operoijat ovat olleet viimeisen kymmenen vuoden ajan tappiollisia. Koko toimiala on tappiollinen eikä ongelma koske pelkästään meitä vaan koko toimialaa.

70 kuljettajalle irtisanomiskirjeet

Vuoden vaihteessa Helsingin bussiliikenne hävisi kilpailutuksen bussilinjoista, joka johti 70 kuljettajan irtisanomiseen. Kyseessä oli viiden miljoonan euron liikevaihdon menetys.

- Pääkaupunkiseudulla on käytössä niin sanottu Lonka-sopimus. Kun kilpailutuksen yhteydessä joku kohde siirtyy toiselle liikennöitsijälle, niin silloin mieltä irtisanotun kuljettajan on mahdollista siirtyä uuden työnantajan palvelukseen vanhana työntekijänä. Noudatimme tätä sopimusta vuodenvaihteessa.

Varmaa kuljettajien siirtyminen uuden liikennöitsijän palvelukseen ei kuitenkaan ole.

Helsingin bussiliikenteen markkinaosuus on viime vuosina laskenut tasaisesti. Tällä hetkellä osuus koko Helsingin seudun liikenteestä on noin 30 prosenttia. Helsingin Bussiliikenne Oy on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö.

Lähteet: YLE Helsinki