1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kaisa Leka

Hiiri-Kaisa on ronski ja kova

Puupäähattu-palkittu sarjakuvataiteilija Kaisa Lekan voiton jälkeinen ensimmäinen näyttely on Lahdessa. Leka unelmoi palkinnosta jo pikkutyttönä.

Kaisa Leka puupäähattuineen lahtelaisgalleriassa. Kuva: YLE/ Vihtori Koskinen

Kaisa Lekan sarjakuvat ponnistavat usein omasta elämästä. Hän kuvaa itsensä pelkistettyihin kuviin hiireksi, joka tarttuu oman elämänsä teemoihin ronskilla otteella.

Kaisa Leka kertoo sarjakuvissaan omasta vammaisuudestaan avoimesti. Hän kärsi nuoruusvuosiinsa saakka vakavasta synnynnäisestä jalkavammasta. Kymmenen vuotta sitten jalat amputoitiin ja tilalle tulivat jalkaproteesit.

Vammaisuuden lisäksi sarjakuvissa käsitellään politiikkaa ja henkistä etsimistä. Oikeassa elämässä Kaisa ei käsittele vaikeita teemoja yhtä rohkeasti.

- Hiiri-Kaisa on ronski ja kova. Oikea Kaisa on edelleen kiltti tyttö. Sarjakuvissa olen sanonut sen, mikä on jäänyt oikeassa elämässä sanomatta, Leka tuumii.

- Oikeassa elämässä ei koskaan keksi nasevaa sanottavaa sillä hetkellä, kun pitäisi keksiä jotakin nokkelaa. Sarjakuvissa nämä tilanteet voi purkaa jälkikäteen. Siellä on se naseva vastaus aina valmiina ja itselläni on aina viimeinen sana, hän summailee.

Puupäähattu täytti unelman

Lahtelaislähtöinen Kaisa Leka voitti Suomen Sarjakuvaseuran vuosittain myöntämän arvostetun Puupäähattu-palkinnon 19. tammikuuta. Lekalle Puupää-palkinto tuli täydellisenä yllätyksenä.

- Olen aina haaveillut hatusta kuten varmaan kaikki sarjakuvataiteilijat. Ajattelin, että saattaisin saada puupäähatun joskus mummona. Sitten, kun on todella mittava ura takana, Leka iloitsee.

- Ajattelin, että on paljon minua parempia sarjakuvantekijöitä. Tyylini on simppeli enkä kokeile hulluna uusia tekniikoita. Sarjakuvaseura oli kuitenkin ymmärtänyt missioni. Haluan tarinoillani ja ajatuksillani haastaa lukijoita ajattelemaan. Sen sarjakuvaseura oli oivaltanut, hän lisää.

Kaisa Lekan Kuvia ja kirjaimia -sarjakuvanäyttely avoinna Lahdessa Galleria Aila Seppälässä 25.1.–19.2.2012