Kainuulaisfirmat maksavat laskunsa säntillisesti

Kainuulaiset yritykset hoitavat maksunsa toiseksi parhaiten koko maassa. Kainuussa oli viime vuoden loka-joulukuussa noin 260 yritystä perinnän kohteena, eli 4 prosenttia yrityksistä ja yhteisöistä. Vain Pohjanmaalla perinnässä oli vähemmän yrityksiä.

Kainuu
Ulosottolainsäädäntöön liittyviä lakikirjoja Helsingin ulosottovirastossa.
YLE

Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuina perinnän kohteena olevien yritysten määrä Kainuussa kuitenkin lisääntyi 27:llä yrityksellä eli 11,54 prosentilla. Suhteessa perinnän kohteeksi joutui kuitenkin vähemmän yrityksiä kuin vuotta aiemmin, koska yritysaineistoon on lisätty ensimmäistä kertaa mukaan myös y-tunnukselliset metsänomistajat, jotka harvoin ovat perinnän kohteena.

Suhteellisesti eniten perinnän kohteena olevia yrityksiä Kainuussa oli kustantamisessa ja viestinnässä sekä rakentamisessa.

Kappalemääräisesti saatavia piti periä eniten pieniltä, alle 5 hengen yrityksiltä, mutta suhteellisesti eniten yli 100 henkilöä työllistäviltä yrityksiltä. Kainuun 22:lta yli sadan hengen yritykseltä viidellä meni saatavia perintään.

Maksuviivetutkimuksen tiedot perustuvat Intrum Justitian ja JM Tiedon Asiakasvalinta tietopalvelun aineistoon.

Lähteet: YLE Kainuu