Ravintolapäivä voitti taas

Ravintolapäivä on valittu Helsingin viime vuoden kulttuuriteoksi. Ravintolapäivä on sekä yleisön suosikki että Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan yksimielinen valinta.

kulttuuri
Asiakkaat jonottamassa ravintolapäivänä.
Asiakkaat jonottamassa ravintolapäivänä.YLE

Lautakunta valitsee vuoden kulttuuriteon kaupunkilaisten ehdotuksista, joita tuli lähes 1700. Ravintolapäivä sai kaupunkilaisilta lähes 900 ääntä. Kolmatta kertaa jaetun palkinnon suuruus on 5000 euroa.

Helsingin kulttuurikeskuksen viestintäpäällikkö Terttu Sopasen mielestä kaupunkilaisten suora osallistuminen tapahtumaan vaikutti ravintolapäivän ylivoimaiseen voittoon.

- Kaupunkilaiset ovat tässä tapahtumassa tekijöitä ja kokijoita. Kuka tahansa meistä voi pistää pystyy kahvilan tai ravintolan omaan huvimajaan tai autotalliin.

- Tapahtuman kohderyhmä on hyvin laaja, ravintolavieraat ovat vauvoista vaareihin. Se on kaikille ja kaikkialla. Se selittää osaltaan tapahtuman suosiota, Sopanen jatkaa.

Mainetta jaettiin myös muille

Vuoden kulttuuriteon lisäksi lautakunta jakoi kunniamaininnat Aino Acktén huvilan kesäkonserteille sekä Kalasataman konttiaukioille ja siellä erityisesti Bermuda Helsingin kontille.

Kaupunkilaiset ehdottivat yhteensä 271:tä eri kulttuuritekoa. Ääniä saivat muun muassa Disco K-50, Kallio Bloc Party, Musiikkitalo, Helsinki Pride sekä Tuomionkirkon portaat peittänyt tilkkutäkki.

Lähteet: YLE Helsinki

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus