Taiteilijoille apurahoja

Valtion kuvataidetoimikunta tukee taidenäyttelyitä 850 000 eurolla. Apurahan sai 190 kuvataiteilijaa tai työryhmää. Oulun seudulta suurimmat apurahat saivat Harmaja-yhdistys ja Oulun Taitelijaseura.

Säätiöt ja apurahat

Kaikkiaan Valtion kuvataidetoimikunta jakoi apurahoja ja avustuksia lähes 1,1 miljoonaa euroa. Siitä 850 000 euroa kohdistettiin taidenäyttelyihin. Suurimman avustuksen, 110 000 euroa, sai Helsingin Taidehalli.

Pohjois-Pohjanmaalla suurimman tuen sai Harmaja -yhdistys 10 000 euroa ja Oulun Taiteilijaseura -63 ry 8 000 euroa.

Kolmasosa tuesta jaettiin suoraan taiteilijoille näyttelyiden järjestämiseen. Useimmat apurahan saajista pitävät näyttelyn galleriassa. Tavoitteena on tarjota yleisölle laadukkaita kuvataidenäyttelyitä. Gallerianäyttelyt ovat kävijöille maksuttomia.

5 000 euron eritysiavustuksen sai myös iiläinen KulttuuriKauppila Ii ry biennaalin kuluihin.

Taiteilijat saivat apurahoja myös työhuoneiden kunnostamiseen, laitteisiin, internetsivuihin ja julkaisuihin, yhteensä lähes 200 000 euroa.

Apurahan sai 190 kuvataiteilijaa tai työryhmää. Hakemuksia tuli noin 600. Yhteisöhakijoita oli noin 80 ja runsas puolet niistä sai avustuksen.

Lähteet: YLE Oulu