1. yle.fi
  2. Uutiset

Hitas-asuminen kuumensi Ylen aikaisen kuulijoiden tunteita

Hitas-asuntojen jälleenvuokraus ja useamman hitas-asunnon omistaminen on herättänyt kiivasta keskustelua viime viikkoina. Ylen aikaiseen otti yhteyttä tiistaina sekä hitas-asuntonsa vuokranneita ihmisiä että niitä, jotka pitävät vuokraajia keinottelijoina.

Hitas-asunnot
Kiinteistövälittäjä kävelee parketilla.
Yle

Helsingin Sanomat on selvittänyt, että kahden tai useamman hitas-asunnon omistajia on kaikkiaan 160. Eräällä lehden haastattelemalla henkilöllä oli peräti 12 asuntoa, joita hän vuokrasi.

Toisaalta, YLE Helsingin haastattelema tuore hitas-asukas kertoi, että ilman järjestelmää hänen tuloillaan olisi ollut mahdotonta asua lähellä keskustaa omassa asunnossa.

Helsingin kaupunginhallituksen mukaan hitasjärjestelmän sääntöjä saatetaan tarkentaa keväällä, mutta järjestelmästä tuskin luovutaan, vaikka sitä on vaatinut muun muassa kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Lasse Männistö (kok.). Ainakin Vihreät haluavat säilyttää järjestelmän juuri siksi, että se on ainoa tapa säilyttää kohtuuhintainen omistusasuminen.

Tiukempaa säätelyä kaivataan

Ylen aikaiseen soittaneen hitas-asunnossa asuvan rouvan mielestä lakimuutoksia pitäisi tehdä välittömästi. Hän kertoo omasta taloyhtiöstään asuntoja vuokratun esimerkiksi ulkomaisille vuokratyöntekijöille.

- Vähän sellaista epämääräistä tämä on. Yhdessäkin asunnossa oli ollut kymmenen patjaa, kun huoltomies kävi siellä. Olen sitä mieltä, että yksi ihminen tai perhe saa omistaa vain yhden hitas-asunnon. Jos ei itse pysty siinä asumaan, niin sitten korkeintaan lähiomaisille saa vuokrata, rouva sanoo.

Sirkka on asunut arava-rahoitetussa hitas-asunnossa 80-luvulla. Tuolloin asunnon sai myydä vain kaupungin määrittelemillä hinnoilla.

- Ihmettelen miksi järjestelmä on päässyt lipsumaan tällaiseksi. Kyllä me varattomat ihmisetkin tarvitsisimme asuntoja.

Paula vaatii hitas-asuntojen vuokraukseen samanlaista sääntöä, kuin mitä sovelletaan siirtolapuutarhamökkeihin.

- Et voi ostaa, jos jo omistat. Hyvin toimii eikä kukaan vetoa perustuslakiin.

Nimimerkki Ei ainoa tapaus kertoo oman hitas-asuntonsa hintakehityksensä olleen huima.

- Ostimme hitaksen 1992 ja maksoimme siitä noin 100 000 euroa. Myimme sen 10 vuotta asumisen jälkeen ja saimme voittoa noin 35 000 euroa. Asunnon ostaja vuokrasi sitä, jonka jälkeen myi sen viime vuonna 350 000 eurolla ilman, että olisi tehnyt suurempia remontteja asuntoon. Kun systeemin tietää, niin voi netota tosi hyvän summan.

Hitas-asuntojen vuokraaminen - lieveilmiö vai bisnestä?

Studioon soittanut Chris-Marie puolestaan pitää hitas-järjestelmän säätelyä peräti ihmisoikeuksien loukkaamisena.

- Säätelyn pitää olla määräaikaista. Kun vanhoissa yhtiöissä pitää tehdä peruskorjauksia 30 vuoden jälkeen, ovat taloyhtiöt umpikujassa. Hitas-asuntojen vuokraaminen on lieveilmiö, joka johtuu nimenomaan tästä säätelystä.

Nimimerkki Tavallinen asuntosäästäjä ja vuokraaja kirjoittaa, että hän on vuokrannut hitas-asuntonsa, koska hänen oma asuntonsa ei mennyt kaupaksi asuntojen valmistumiseen mennessä.

- Molemmat asuntoni on ostettu lainarahalla ja olen sitä mieltä, että en teen mitään väärää siinä, jos vuokraan asunnon siksi aikaa et saan toisen myytyä. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja joskus se vuokraus voi pelastaa taloudelliselta katastrofilta.

Helsinkiläinen Ari toteaa, että bisnes on bisnestä. Asunnon vuokraajien paheksunta johtuu hänen mielestään kateudesta.

- Asunnothan ovat menneet niitä tarvitseville vuokralle. Kuka tahansahan voi tarttua tähän mahdollisuuteen jos on rahaa. Koko hitas-asuminen on sillä tavalla höpöhöpö-hommaa, että ei tavallisella talliaisella kuitenkaan ole siihen mahdollisuutta. Ajatellaan vaikkapa uutta hitas-asuntoa Arabianrannassa. Maksaapa se 300 000 euroa tai 260 000 euroa, niin ei siihen matti meikäläisen rahat kuitenkaan riitä.

Palvelus vuokra-asuntoa tarvitseville

Hitas-asuntoaan vuokraava Hannele vertaa sitä siihen, kun joku ostaa asunnon lama-aikana edullisemmalla.

- Eihän sitäkään paheksuta. Eikä tässä ole mitään rikollista, teen palveluksen vuokra-asuntoa tarvitsevalle.

Samaa mieltä on Pekka, joka asuu toisella paikkakunnalla työnsä takia ja vuokraa siksi hitas-asuntoaan.

- Kun on päässyt Helsingissä asuntoon kiinni, niin olisi aika typerää luopua siitä. Toisaalta vuokraamalla helpotan helsinkiläisten asuntopulaa.

Lähteet: YLE Helsinki

Lue seuraavaksi