Torniossa tervehditään Inoxum-kauppaa ilolla

Outokummun kasvaminen maailman suurimmaksi ruostumattoman teräksen tuottajaksi vahvistaa myös Tornion tehtaiden asemaa. Sulatto- ja kuumavalssaamokapasiteetin vähentäminen Saksassa auttaa yhtiötä välttämään Tornion tehtaita vaivanneen vajaakapasiteetin.

Teksti-TV Perämeri
Outokumpu Tornio Worksin johtaja Hannu Hautala.
YLE / Riikka Rautiainen

Outokummun Tornion tehtaiden johtaja Hannu Hautala sanoo, että kilpailuviranomaisten hyväksyttyä kaupan sulatto- ja kuumavalssaustoimintaa aletaan siirtää Saksasta Tornioon. Tornion tehtaan käyttäminen täydellä kapasiteetilla tuo ennen kaikkea kustannushyötyjä.

- Sulatto ja kuumavalssaus ovat hyvin energiaintensiivistä toimintaa, joten kokonaistehokkuuden kannalta on tärkeää, että käyttöaste pysyy korkealla.

Myös Metalliliiton pääluottamusmies Jyrki Hyykoski pitää kaupan seurauksia Tornion tehtaiden kannalta hyvänä.

- Tilauksia ei viimeisen kahden vuoden aikana ole tullut toivotulla tavalla tullut, vaikka tosin vuoden alku näyttää oikein hyvältä. Jos kauppa onnnistuu, niin käyttöastehan tulee nousemaan lähelle sataa, Hyykoski sanoo.

Markkinat epäilevällä kannalla

Markkinoilla Outokummun kauppareissuun ei reagoitu kovin toiveikkaasti, sillä 2,7 miljardin euron hintaa pidettin korkeana ja kauppaan liittyviä muita velvoitteita kovina.

Hautalan mukaan kaupan toteutumisen aiheuttamasta velkaantumisesta selvitään leikkaamalla Euroopan ruostumattoman teräksen ylituotantoa.

- Tällä tulee olemaan hyvin myönteinen vaikutus Outokummun taseeseen ja velkaantumiseen, Hautala uskoo.

Ilmoitus Thyssen-Kruppin kanssa solmittavasta kaupasta sai Outokummun osakekurssin liukumaan jyrkkää alamäkeä. Tiistain noin 15 prosentin kurssilaskun jälkeen keskiviikon tappiollinen osavuosikatsaus sai osakekurssin jatkamaan usean prosentin laskulla.

Lähteet: YLE Perämeri