Guggenheim-museota ehdotetaan rakennettavaksi puusta

Suomalaiset puualan yritykset ovat huomanneet Helsinkiin suunnitellussa Guggenheim-museossa uuden mahdollisuuden. Katajanokalle kaavailtua museota ehdotetaan rakennettavaksi puusta. Voikkaan lakkautetulla paperitehtaalla etenee puolestaan suunnitelma puuelementtien teollisesta tuotannosta.

kulttuuri
Ilmakuva Helsingin Eteläsatamasta ja Guggenheim-museon suunnitellusta paikasta.
Ilmakuva Helsingin Eteläsatamasta ja Guggenheim-museon suunnitellusta paikasta.Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsinkiin suunniteltu Guggenheim-taidemuseo on ollut viime aikoina yksi maan kuumimmista puheenaiheista. Helsingin kaupungin Guggenheim-säätiöltä tilaamassa raportissa ehdotetaan museon sijaintipaikaksi kaupungin omistamaa tonttia Eteläsataman rannassa Katajanokalla. Museon suunnittelu- ja rakentamiskustannuksiksi on arvioitu 140 miljoonaa euroa.

Hankkeen tarpeellisuudesta, kustannuksista ja aikataulusta on käyty vilkasta ja kiivastakin keskustelua. Kaupunginjohtja Jussi Pajunen arvelee, että realistinen aikataulu kaupunginhallituksen käsittelyn alkamiseen olisi 27. helmikuuta. Alun perin tarkoitus oli, että asia olisi kaupunginhallituksen käsittelyssä 30. tammikuuta.

Puutuoteteollisuus: Guggenheim-museo puusta

Vaikka päätöstä museon rakentamisesta ei ole tehty, ovat suomalaiset puualan yritykset tiivistämässä rivejään mahdollisen uuden projektin suhteen. Puualan yrityksiä edustava Puutuoteteollisuus ehdottaa, että Guggenheim-museo voitaisiin rakentaa puusta.

Puutuoteteollisuuden toimitusjohtaja Mikko Viljakainen toteaa, että puurakentamisen etuna on ekologisuus ja uudet käyttömuodot, jotka tarjoavat mahdollisuuksia arkkitehtuurille ja designille. Puutuoteteollisuus etsii parhaillaan monentyyppisiä yrityksiä, jotka voisivat osallistua museon rakentamiseen.

- Puusta rakennettu Guggenheim olisi myös loistava näytönpaikka Suomen uudelle metsäteollisuudelle, Viljakainen sanoo.

Suunnitelma puuelementtinen valmistuksesta Voikkaalla etenee

Kouvola pyrkii profiloitumaan puurakentamisen osaajana Wood Inno -hankkeensa avulla. Puuelementtien teollista valmistusta viritellään UPM:n lakkauttaman Voikkaan tehtaan tiloihin, jossa rakennusliike Rasto aloittaa pian puuelementtien valmistuksen omiin rakennushankkeisiinsa.

Wood Innon suunnitelmissa on perustaa uusi Wood Prime -niminen yhtiö, jonka myötä tehtaalla voitaisiin aloittaa puuelementtien valmistaminen teollisessa mittakaavassa.

Yhtiön tarvitsemasta kolmen miljoonan euron aloituspääomasta uupuu vielä neljännes. Konsulttina toimivan Wood Frontin toimitusjohtaja Ari Martonen uskoo, että puuelementtinen valmistus voisi alkaa tämän vuoden lopussa. Yrityksen toiminta kattaisi puuosien valmistuksen lisäksi suunnittelun arkkitehtuurista alkaen sekä itse työmaalla tapahtuvan rakentamisen.

Ideaa puisesta Guggenheimista on jo ehditty esitellä kaupunginjohtaja Jussi Pajuselle. Mutta voitaisiinko Guggenheim-museo tosiaan rakentaa palasina vaikkapa Voikkaalle tulevassa yrityksessä?

- Kyllä se on täysin mahdollista. Euroopassa on jo toteutettu puusta näyttävää julkista rakentamista eli Vau-arkkitehtuuria. Jos museo päätetään rakentaa Katajanokalle, niin valmiit puuelementit voitaisiin vain tuoda paikalle ja asentaa, Martonen toteaa.

Lähteet: YLE Kymenlaakso / Valtteri Kykkänen