1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Maankuulu musiikkituottaja kiinnostui Lasmaticista

Kuopiolaisyhtye Lasmaticin menestys Euroviisujen esikarsintana toimivassa Uuden Musiikin Kilpailussa on tuonut bändille uutta nostetta. Kisassa lopulta neljänkymmenen parhaan joukkoon selviytynyt mutta finaalista karsiutunut kokoonpano on aloittanut yhteistyön yhden suomalaisen musiikin konkarin kanssa.

Kuva: YLE / UMK

Uuden Musiikin Kilpailuun lähetettiin 540 kappaletta, joten Lasmaticin Yksin yhdessä -kappaleen selviytymistä top 40:een voidaan pitää hyvänä saavutuksena. Bändin tuottaja-rumpali Lassi Ylösen tunnelmat olivat ristiriitaiset, kun selvisi, että finaalipaikka jää haaveeksi.

- Kyllä se alkuun harmitti, mutta olen sen jo omalta osaltani käsitellyt. Neljänkymmenen sakkiin pääseminen lämmitti sydäntä ja edelleen se tuntuu aivan hyvälle, Ylönen kertoo.

"Ei pelkästään äiskä ja iskä"

Lasmaticin kappale on saanut Uuden Musiikin Kilpailun nettisivuilla yli 6 000 tykkäystä ja myös paljon kommentteja. Ylönen kertoo, että kommentit myös hämmensivät mieltä.

- Tuntuu, että niitä eivät ole kirjoitelleet pelkästään äiskä ja iskä. Alkuun mukavat kommentit miellyttivät. Sitten rupesi tulemaan myös ei niin mukavia kommentteja.

- Jos tässä mielii alalle, tämmöisiä tulee jatkossakin. Kommentit varmasti vain rumentuvat ja toisaalta taas kaunistuvat. Ääripäät varmaan kärjistyvät, Ylönen pohtii.

Pekka Ruuskakin innostui

Vaikka Euroviisut jäävät bändiltä haaveeksi, lisääntynyt kiinnostus on jo näkynyt. Tunnettu laulaja-lauluntekijä-tuottaja Pekka Ruuska kiinnostui Lasmaticista ja yhteistyötä ollaan jo aloittelemassa.

- Saa nähdä johtaako se mihinkään julkaisuihin, mutta toivottavasti se menee niin. Ensin katsellaan vähän biisejä, että minkälaisia saan väsättyä, Ylönen vielä jarruttelee.

Keikkarintamalla Lasmatic ei ainakaan vielä aio olla mitenkään erityisen aktiivinen.

- Nyt pääfokus on lauluntekemisessä ja keskitymme siihen. Toive on kyllä tehdä keikkoja tänä vuonna enemmän. Tekee mieli vaan tehdä ensin niitä biisejä, että kaikki biisit olisivat sellaisia joita huvittaisi soittaa. Välttämättä kaikki eivät ole tällä hetkellä klassikoita, Ylönen naurahtaa.

Entä onko Ylösellä suosikkeja nyt kahdentoista parhaan joukkooon päässeistä finalisteista Uuden Musiikin Kilpailussa?

- Ruotsinkielinen kappale (Pernilla Karlsson: När jag blundar) oli ilo kuulla jatkossa. Kun kuulin Freemanin uuden version Noitanaisesta, niin kyllähän se oli varsin rokkaava esitys.