Asunnottomuus ja subjektiivinen oikeus asuntoon eivät kohtaa Suomessa

Todellisen asunnottomuuden ja perustuslaissa määritellyn oikeuden asumiseen ja asuntoon välillä on Suomessa jännite. Tarkempi lainsäädäntö ei tue perusoikeuden toteutumista. Tämä käy ilmi hallintotieteiden lisensiaatti Jan-Erik Helenelundin väitöskirjatutkimuksesta, joka tarkastetaan perjantaina Vaasan yliopistossa.

Kotimaa
Likaiset kädet.
Yle

Jan-Erik Helenelundin väitöstutkimus kuuluu oikeustieteen alaan. Tutkimus on tehty pääosin oikeusdogmaattisesta näkökulmasta, mutta sitä on täydennetty oikeuspoliittisella näkökulmalla.

Perustuslaissa on subjektiivinen ”oikeus huolenpitoon”, johon kuuluu myös oikeus asumiseen, mikäli henki tai terveys on vaarassa ilman järjestettyä asumista. Julkista sektoria velvoitetaan edistämään oikeutta asuntoon.

Tutkimuksessa tarkastellaan edistääkö perustuslain toteuttamiseksi tarkoitettu lainsäädäntö myös asunnottomien oikeutta asuntoon ja asumiseen, kunnioittaen samalla kaikkien osapuolten perusoikeuksia. Väitöskirjan lähtökohtana on todellisen asunnottomuuden ja perustuslakiin sisältyvän oikeuden asumiseen ja asuntoon välinen jännite.

Suomen lainsäädäntö ei ole kunnossa

Maalahtelaisen Helenelundin mukaan sääntelyn kokonaisrakenne ei ole kunnossa. Suomesta löytyy sekä ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisia säännöksiä että aukkotilanteita, joissa ihmisoikeuksia koskevia velvoitteita ei ole viety kansalliseen lainsäädäntöön.

Helenelund suhtautuu kriittisesti siihen, että nykyinen sääntely katsotaan olevan vuokratalo-omistajien perusoikeuksien mukainen, vaikka aravalainoja ei enää myönnetä, vaan pelkästään annuiteettilainoja.

Myös subjektiivista oikeutta koskeva kokonaissääntely saa osakseen kritiikkiä Helenelundin taholta. Hän peräänkuuluttaa ennen kaikkea tarkempaa sääntelyä siitä henkilöpiiristä, jota perusoikeus koskee, sekä asumisen laadusta.

Lähteet: YLE Pohjanmaa