1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kouvola

Kouvolan Sanomien uusi päätoimittaja tahtoo hiihtoladuille

Reilun sadan vuoden ikään ehtinyt Kouvolan Sanomat sai vuoden alusta uuden päätoimittajan. Yhteiskuntatieteiden maisteri Erja Yläjärvi toi lehteen mukanaan aiempaa kokemusta muun muassa Suomen tietotoimistosta. Maaliskuussa Kouvolaan muuttava tuore päätoimittaja kertoo jo katselleensa Kouvolan hiihto- ja ulkoilumahdollisuuksia.

Kuva: Kouvolan Sanomat / Katja Juurikko

Kouvolan Sanomien päätoimittaja Erja Yläjärvi sanoo, ettei ole vielä ehtinyt tutustumaan Kouvolaan perinpohjaisesti. Hän käy toistaiseksi töissä pääkaupunkiseudulta käsin, mutta muuttaa Kouvolaan keväämmällä.

- Olen savolainen ja kotoisin Kuopiosta. Kotona mennään aika lailla lasten ehdoilla. Talvella hiihdetään ja kesällä ulkoillaan muuten, tunnustaudun siis ulkoilmaihmiseksi. Olenkin jo kuulostellut missä Kouvolassa pääsee hiihtämään ja juoksemaan, Yläjärvi kertoo.

Uusi päätoimittaja on saanut toistaiseksi maltillisesti lukijapalautetta. Yhteys lukijoihin muodostuukin pikkuhiljaa.

- Uuteen hommaan tullessa tutustutaan ensin talon väkeen ja sen jälkeen laajennetaan elinpiiriä talon ulkopuolelle, hän sanoo.

Maakunnan ihmisillä oikeus hyvään journalismiin

Uusi päätoimittaja linjaa, että Kouvolan Sanomien tulisi olla mahdollisimman tiiviisti kiinni alueen ihmisten arjessa. Hän toivookin, että lehteä voidaan kehittää vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa.

- Kaikenlainen lukijapalaute on tervetullutta. Myös ideat ja ajatukset lehden sisällön kehittämisestä otetaan mieluusti vastaan, Yläjärvi sanoo.

Erja Yläjärvi on aiemmin työskennellyt esimerkiksi Suomen tietotoimistossa. Yläjärvi luonnehtii olevansa maakuntasuuntautunut ja Kouvolan Sanomien päätoimittajan paikka kiinnosti häntä myös tästä syystä.

- Maakunnan ihmisillä on oikeus saada hyvää journalismia siinä missä kenellä tahansa muullakin tässä maassa, Yläjärvi sanoo.

- Yritän painottaa sitä, että kaikki jutut tehtäisiin lukija mielessä. Niitä ei tehdä virkamiehille tai toisille toimittajille.

Ajan vähyys vaikuttaa mediankäyttöön

Erja Yläjärvi painottaa maakuntalehden tehtävää uutislähteenä. Hän toteaa kuitenkin, että niin sanotun lukemistomateriaalin osuus uutisten rinnalla on kasvanut.

- Lukemistot eivät ole niin päivään sidottuja kuin uutiset, vaan enemmänkin ilmiöiden avaamista, Yläjärvi sanoo.

Päätoimittaja kertoo olevansa vapaa-ajallaan keskiverron mediankäyttäjän kaltainen. Lapsiperheessä aika on usein kortilla, ja se vaikuttaa myös mediankäyttöön.

- Aamun tuoksinassa sanomalehti tulee selattua läpi aika vimmaisesti. Katson esimerkiksi televisio-ohjelmia usein internetistä. Kulutan mediaa myös viihteenä, se ei ole aina niin ryppyotsaista uutisten seurantaa, Yläjärvi luonnehtii.