Ratsastuskeskukseen yli puolen miljoonan remontti

Tampereen ratsastuskeskuksessa Niihamassa on edessä mittava remontti. Ison maneesin ja ulkokentän pohjat kunnostetaan, jotta jatkossa Tampereella voitaisiin järjestää kansainvälisiä ratsastuskisoja. Remontti maksaa yli puoli miljoonaa euroa.

Teksti-TV Tampere
Ratsastaja ja hevonen
YLE / Ville Hakonen

Tampereen ratsastusseura on hakenut tukea kunnostustöihin muun muassa Tampereen kaupungilta ja opetusministeriöltä.

Seura haluaisi järjestää Tampereella ainakin Pohjoismaiden mestaruuskisat, kertoo seuran puheenjohtaja Laura Metsänen.

- Pidämme kansainvälisiä kisoja tärkeinä suomalaisille ratsastajille. Heillä on mahdollisuus saada kansainvälisiä startteja kotimaassa, varsinkin kun Tampere on helppojen kulkuyhteyksien päässä, Metsänen sanoo.

- Lisäksi kansainväliset kisat ovat hyvää mainosta lajille. Vaativalla tasolla ratsastus on näyttävää ja yleisölle kiinnostavaa, Metsänen sanoo.

Lähteet: YLE Tampere