Hennalan kasarmeilla historian lehti havisee

Hennalan kasarmien satavuotiselle historialle saattaa tulla jälleen käännekohta. Puolustusvoimat kertoo keskiviikkona, miten se aikoo järjestää toimintansa uudelleen ja säästää vuosittain jopa 75 miljoonaa euroa. Hämeen Rykmentissä surutyö on jo paikoin alkanut, Yle Lahden päällikkö Päivi Kuisma toteaa.

Suunvuorot
Alokkaita varusteiden jaossa.
YLE Lahti

Sotilaat ovat tottuneet tekemään töitä siellä, missä käsketään.

Yksi Hennalassa 1970-luvulla nuorena yliluutnanttina töitä tehnyt kouluttaja, nykyinen kasarmialueen perinteen vaalija kertoo, että jo lähes 40 vuotta sitten joukko-osasto oli hyvin riippuvainen koulutettavien määristä. Suuret harjoitukset eivät onnistuneet silloin, kun alokkaita oli vähän. Samaa talouden kanssa tasapainoilua kasarmissa on eletty sen jälkeenkin.

Hennalassa on koulutettu eräiden arvioiden mukaan 200 000 varusmiestä kuluneiden vuosikymmenien aikana.

Jos käy niin, että varuskunta on armeijan lakkautettavien joukko-osastojen listalla, vajaa 500 työpaikkaa häviää Lahdesta erilaisine seurannaisvaikutuksineen. Myös Hennalan kulttuurihistoriallisesti tärkeät rakennukset ja kasarmimiljöö jäävät tyhjilleen.

On vaikea kuvitella, että Lahden seudulta löytyy sellaista vaikutusvaltaa, joka saa lakkautuslistan järjestyksen muuttumaan.

Tasan sata vuotta ja neljä kuukautta sitten Hennalan alueella muurattiin hienon punatiilisen kasarmialueen peruskivi. Naapuri, enimmillään 8 100 venäläistä isännöi kasarmia ennen maan vallankumousta. Sittemmin varuskunta-aluetta on käytetty muun muassa punavankien pakkotyölaitoksena, Tampereen rykmentin kotipaikkana ja huoltokoulutuskeskuksena.

Niin kuin eräs Hennalassa elämäntyönsä tehnyt perinteen säilyttäjä sanoo, urputus ei auta, jos punakynä pyyhkii Hennalan yli. Urputuksen sijaan tarvitaan toimintaa ja ideoita siitä, mihin kasarmeja tulevaisuudessa käytetään.

Hämeen Rykmentti aikoo tehdä edelleen täysillä töitä, pitää ensi elokuussa sotilaiden viisiottelun MM-kilpailut ja suuren sotaharjoituksen.

Lähteet: YLE Lahti / Päivi Kuisma