1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Teksti-TV Kymenlaakso

Lautakunta Kotkan koululakkautusten kannalla

Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta hyväksyi eilen esityksen Kotkan uudesta päiväkoti- ja kouluverkosta. Ohjausryhmän esityksen mukaan kaupungista muun muassa lakkautettaisiin viisi koulua.

Teksti-TV Kymenlaakso
YLE / Raine Martikainen

Lautakunnan päätös syntyi kahden äänestyksen jälkeen. Lopulta kahdeksan jäsentä kannatti esitystä ja kolme äänesti tyhjää. Kolme jäsentä jätti myös eriävän mielipiteen päätökseen. Lakkautettavat koulut ovat Tiutinen, Jäppilä, Koivula, Metsola sekä Toivo Pekkasen koulu.

Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta totesi, että Tiutisen ja Jäppilän koulujen osalta tulee tehdä yksityiskohtaisempi remonttiarvio. Jäppilän osalta tulee myös selvittää, miten lapsille taataan turvallinen koulutie. Kotkan valtuuston on määrä päättää päiväkoti- ja kouluverkon kohtalosta maaliskuussa.

Lähteet: YLE Kymenlaakso