1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Tarja Smura: Iltatähti ja luottamustehtäviä

Vuoden 1993 Miss Suomi Tarja Smura on vältellyt julkisuutta ja kieltäytynyt lehti- ja tv-haastatteluista johdonmukaisesti vuodesta toiseen. Pohjois-Karjalan Radiolle hän suostui antamaan haastattelun lähinnä rakkaudesta Pohjois-Karjalaa kohtaan.

viihde
Tarja Smura ja Sami Aaltonen
YLE / Seppo Sarkkinen

Tarja Smura viettää lohjalaisen perheenäidin arkea. Tällä hetkellä hän on äitiyslomalla, sillä Smuran perheeseen on syntynyt iltatähti, viiden kuukauden ikäinen poika. Perheen esikoinen on 14 vuoden ikäinen tyttö, keskimmäinen poika on täyttänyt 6 vuotta.

- Meillä eletään teini- ja beibilandiassa, jokainen lapsistamme on saanut varmaan jakamattoman huomion, naurahtaa Smura.

Tarja Smuraa jaksaa ihmetyttää ja samalla häntä kyllästyttää se, miten media jaksaa muistella missiaikojen tekemisiä. Samalla hän toivoo, ettei tästä haastattelusta revittäisi otsikoita ja asiayhteydestä irrotettuja juttuja.

- Siitä on kuitenkin pian kaksikymmentä vuotta. Ja esimerkiksi se Hollywoodin reissu oli pelkkä lomamatka, hoidin missille kuuluvat työni ihan mallikkasti. Mitään sellaista en missiaikoinakaan tullut tehneeksi, mitä jälkeenpäin pitäisi katua.

Leipätyötä, luottamustehtäviä ja vapaaehtoistyötä

Tarja Smura istuu Lohjan kunnanvaltuustossa, kolmen hengen sitoutumattomassa Meidän Lohja -ryhmässä. Tässä ryhmässä ei ole niin tiukkaa puoluekuria, asiat ratkaisevat, sanoo Smura.

- Eilenkin istuin neljä tuntia opetuslautakunnan kokouksessa. Koen, että saan olla päättämässä minulle tärkeistä asioista. En ole tosin vielä päättänyt, lähdenkö mukaan ehdokkaaksi ensi syksyn kunnallisvaaleihin.

Tarja Smuraa on pyydetty myös paikallisen asukasyhdistyksen puheenjohtajaksi.

Varsinainen työ, josta Smura on äityslomalla, koostuu rikos- ja riita-asioiden sovittelusta sekä nuorisojärjestöjen järjestösihteerin työstä.

Onnellisesti naimisissa

Tarja Smuran puoliso löytyi Virosta, naimisissa he ovat olleet jo noin 15 vuotta. Vaikka Smura mielletäänkin syntyjuuriltaan pohjoiskarjalaiseksi, niin hän onkin syntynyt juuri Lohjalla.

- Ympyrä on nyt mielenkiintoisella tavalla sulkeutunut. Muutin 11-vuotiaana Nurmekseen, siellä on suuri osa minun sukulaisiani. Välimatka sinne on harmittavan pitkä, mutta Lohja on mukava ja hyvän kokoinen kaupunki.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Tapio Laakkonen

Lue seuraavaksi