Muotoilumatka ideasta linkkariksi

Lapin yliopiston opiskelijat ovat ensimmäistä kertaa voineet valita sivuaineeksi opintokokonaisuuden, jossa suunnitellaan tuote yritykselle ja ollaan muutenkin tiiviissä yhteistyössä. Rovaniemeläinen Marttiinin puukkotehdas lähti innolla mukaan projektiin, josta hyötyvät niin opiskelijat kuin yrityskin.

Marttiini Oy
veitsimalleja
Taittoveitsien pehmeät mallit näyttävät ihan oikeilta.YLE Sirkku Savusalo

Lapin yliopiston muotoilun opiskelijat ovat voineet tänä vuonna valita ensimmäisen kerran Design Engineering -sivuaineen. Muotoilun opettaja Lauri Snellman sanoo, että tavoite on antaa opiskelijoille mielenkiintoisia käytännön haasteita ja lappilaisille yrityksille mahdollisuus saada tuotekehitysapua nuorilta ja innokkailta opiskelijoilta.

Ensimmäinen opiskelijaryhmä on suunnitellut linkkuveitsiä Marttiinin puukkotehtaalle. Koko lukukauden kestävä projekti on siinä vaiheessa, että hahmomallit ovat valmiita ja seuraavaksi niitä lähdetään siirtämään digitaaliseen muotoon ja kurssin päätyttyä linkkukkuveitsen prototyyppi on valmis.

Muotoilun laitos on ennenkin tehneet yhteistyötä Marttiinin puukkotehtaan kanssa, siksi se oli luonteva yhteistyökumppani ensimmäiselle kurssille.

- Uusia raikkaita ideoita ja näkemyksiä kaivataan aina. Ja niitä opiskelijoilla näyttää olevan valtavasti, kehuu Marttiinin toimitusjohtaja Päivi Ohvo.

- Kaikki opiskelijat ovat onnistuneet aivan loistavasti. He lähtivät hienosti toteuttamaan ajatuksiaan siitä, kuinka perinteistä tuotetta voidaan modistaa.

Toiveissa on luoda yhteistyötä opiskelijoiden ja yritysten välille pidemmällekin esimerkiksi kandintyön, gradun ja kesätyöpaikkojen muodossa.

"Muotoilu tuntui heti omalta"

Toisen vuoden muotoilun opiskelijat esittelevät ylpeinä pehmeistä materiaaleista työstettyjä veitsimallejaan ja piirroksiaan.

- Puukkotuntemukseni oli aika heikko, mutta vähitellen aloin perehtyä alueeseen. Marttiinin perinteiset arvot, suomalaisuuden ja puukahvan halusin ehdottomasti mukaan työhöni, Lasse Virtanen kertoo.

Juho Rantakari lähti liikkeelle perinteisestä veitsestä, sen perään hän muotoili tyylitellyn kotkan pään. Tero Huutola halusi veitsestään siron ja sulavalinjaisen ja että kahva ja terä olisivat avattuina yhtenäiset.

Nuorten muotoilun opiskelijat ovat avoimia tulevaisuutensa suhteen, mutta yksi asia tuntuu olevan selvä, kuten Lasse Virtanen sen muotoilee:

- Tämä tuntui ensimmäisestä päivästä alkaen omalta alalta.

Lähteet: YLE Lappi / Sirkku Savusalo