1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuortaneella Suomen paras valmennuskeskus

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus on arvioinut Kuortaneen urheiluopiston Suomen parhaaksi valmennuskeskukseksi. Arvioinnin perusteella opetus- ja kulttuuriministeriö velvoittaa Kuortaneen urheiluopiston Suomen huippu-urheilun kehittäjäksi.

Teksti-TV Pohjanmaa
Maanantaina Kuortaneella harjoittelivat muun muassa 14- ja 15-vuotiaat maajoukkuetason lentopalloilijat.Birgitta Vuorela/YLE

Erityistehtävä kirjattiin urheiluopiston uuteen ylläpitämislupaan. Vs. valmennuskeskusjohtaja Kimmo Yli-Jaskari toivoo, että tunnustus tuo myös rahaa toiminnan kehittämiseen.

- Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä status on merkittävä tunnustus tehdystä työstä. Se kertoo siitä, että työmme on koettu arvokkaaksi. Nyt toivomme, että tämä status tuo lisää resursseja huippu-urheilijoiden valmennukseen. Esimerkiksi erilaisissa tukipalveluissa riittäisi kehitettävää koko Suomessa. Muun muassa lääke- ja lihashuolto sekä ravinto- ja psyykevalmennus tarvitsevat lisää rahaa, Kimmo Yli-Jaskari selvittää.

- Meille myönnetty status tekee nöyräksi, sillä kehittämistä tulee riittämään, vaikka meillä on tätä työtä tehty jo 60 vuotta. Tulevaisuuden haasteet ovat mittavat, myöntää Kuortaneen urheiluopiston rehtori Jorma Hyytiä.

Ei enää yksin vaan yhteistyöllä

- Urheilun huippuvalmennustyötä on tehty meillä tähän saakka Kuortane-lähtöisesti, palavasta innosta viedä liikuntakulttuuria eteenpäin. Jatkossa osaamista hiotaan edelleen, ja osaamisen kehittämiseksi tarvitaan yhä laajempaa yhteistyöverkostoa. Kaikkea emme osaa itse, vaan hankimme osaamista kumppanuuksien avulla, Jorma Hyytiä suunnittelee.

- Vaikka kehitämme huippu-urheiluvalmennusta, Kuortaneen urheiluopisto tulee säilymään ennen kaikkea monipuolisena oppilaitoksena. Se on kaiken pohja, Jorma Hyytiä lupaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö määräsi uusissa ylläpitämisluvissa erityiset koulutustehtävät huippu-urheilun kehittämiseksi Kuortaneen urheiluopiston lisäksi myös Pajulahden ja Suomen urheiluopistoille. Näiden kolmen valmennuskeskuksen lisäksi Vuokatin, Lapin ja Eerikkilän urheiluopistoille määrättiin lajikohtaisia koulutustehtäviä. Suomessa on kaikkiaan yksitoista liikunnan valtakunnallista koulutuskeskusta.

- Vähän olemme vuosien mittaan kilpailleetkin, mutta nyt pyrimme yhä enemmän yhteistyöhön ja jakamaan vastuualueita, Jorma Hyytiä kertoo.

Kuortaneella mittavat investoinnit

Kuortaneen urheiluopisto investoi runsaasti tänä vuonna. Maaliskuussa alkaa kunnan ja opiston yhteisen jäähallin remontti, kesällä golfhalli muutetaan palloiluhalliksi ja syksyllä rakennetaan todennäköisesti lisää majoitustilaa.

Lähteet: YLE Pohjanmaa/Päivi Rautanen

Lue seuraavaksi