1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. parisuhde

Parisuhteessa tarvitaan tahtoa vihkikaavan jälkeenkin

Rakastumisen huuma kestää korkeintaan kolme vuotta, sitten alkaa työ parisuhteen eteen. Pitkä parisuhde antaa turvaa ja hyvinvointia, mutta se vaatii joskus myös uhrauksia ja sietämistä.

Kuva: Brand X Pictures

Häpeä ja yhteiskunnan rakenteet säätelivät ennen sitä, että ihmiset pysyivät yhdessä onnettomissakin parisuhteissa. Viimeisten vuosikymmenten aikana eroon liittyvä häpeä on kadonnut ja saanut toisen muodon.

- Nykyään on häpeällistä olla yhdessä, jos tunnepohjaa ei enää ole. Ei ole enää sellaisia yhteiskunnallisia rakenteita, jotka pakottaisivat pysymään yhdessä. Enää ei olla yhdessä sen takia, että olisi yhteiset lapset tai yhteinen asuntolaina, selittää Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasiainyksikön johtaja Päivi Kähkönen.

Sitoutuminen on vapaaehtoista, mutta nykyään siitä on tullut yhä enemmän yksilön oma valinta, sanoo Kähkönen. Pitkän parisuhteen rakentamisessa on kyse siitä, että pitää opetella sietämäänkin.

- Nykyään on aika isot unelmat ja odotukset siitä, mitä parisuhde on. Fakta on se, että kun kaksi erilaista ihmistä aloittaa yhteisen elämän, niin jossain vaiheessa tulee pettymyksiä ja tylsyyden kokemuksia, jolloin toinen ihminen alkaa ärsyttää. Siinä vaiheessa tulee mukaan työnteko ja tahdon asia.

Kriisi on mahdollisuus

Parisuhteissa on aina myös tilanteita, jolloin ei kannata jatkaa yhteistä taivalta. Perheneuvojana itsekin aikoinaan työskennellyt Päivi Kähkönen ei halua uskoa, että kaikki erot olisivat turhia.

- Perheväkivallan tai alkoholismin kohdalla on joskus viisaampaa, että tiet eroavat. Aika usein on kuitenkin kysymys siitä, että ei löydy halua hakea yhteistä linjaa tai käydä kriisiä läpi.

Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasiainyksikön johtaja Päivi Kähkönen on huolissaan siitä, että ihmisillä on vaikeuksia sitoutua. Hänen mukaansa parisuhteessa joutuu tekemään myös uhrauksia ja kompromisseja, koska ilman niitä parisuhteella ei ole mahdollisuuksia kestää.

- Tunteen lisäksi vaaditaan aina työtä ja tahtoa. Parisuhteen kriisi on myös mahdollisuus, kun asioista puhutaan avoimesti. Mitä toivoisin suhteelta? Mikä ei ole suhteessa hyvin? Mikä tuossa toisessa ärsyttää? Pitää olla myös valmis ottamaan itse kritiikkiä vastaan, muistuttaa Kähkönen.

Palkkioksi turvaa ja hyvinvointia

Parisuhteen eteen kannattaa tehdä töitä, sanoo Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasiainyksikön johtaja Päivi Kähkönen.

- Pitkistä parisuhteista on tehty tutkimuksiakin ja on todettu, että se on tahdon asia, että halutaan puhaltaa yhteen hiileen. Jos pitkä suhde on tasapuolinen ja tasa-arvoinen, niin se tuottaa paljon hyvinvointia ja turvaa. On todettu, että pitkissä parisuhteissa ihmiset voivat yleensä aika hyvin, jos suhde on rakentunut hyvälle pohjalle.

Kähkösen mukaan maailma on muuttunut hyvin elämys- ja tunnekeskeiseksi. Silloin punnitaan kärsivällisyys, sillä varsinkin pitkässä parisuhteessa tulee myös sietämisen hetkiä.

- Parisuhteessa pitäisi olla myös sellaista talvisotahenkeä, että kaveria ei jätetä.