1. yle.fi
  2. Uutiset

Ankka kirkossa vie perimmäisten kysymysten äärelle

- Taiteen tehtävä on kommentoida aikaa, kyseenalaistaa totuttuja ajatusmalleja, antaa näkökulmia ja inspiroida, sanoo taiteilija Kaj Stenvall. Hänen tuorein näyttelynsä on avattu Turkuun Pyhän Henrikin ekumeeniseen taidekappeliin.

kulttuuri
Henkilöitä Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa.
Teokset ovat esillä Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa.YLE / Minna Varjonen

- Itse asiassa en ajattele tätä ankkahahmoa ollenkaan, aiheet ovat ne olennaiset jutut. Hahmo on vain tapa tehdä asiasta hieman monimutkaisempaa ja kyseenalaistaa. Mutta olen yrittänyt käsitellä tärkeitä ja olennaisia aiheita.

- Tämä aika talouskriiseineen ja ympäristöuhkineen edellyttää, että näistä aiheista pitää omannäköisiä kannanottoja ja näkökulmia sorvata, toteaa Stenvall.

Taidekappeli ainutlaatuinen ympäristö

Kaj Stenvall pitää näyttelyä taidekappelissa mahtavana mahdollisuutena.

- Tässä ympäristössä ei mietitä, mitä ostetaan lähikaupasta.

- Tänne oli suhteellisen helppo löytää töitä, jotka liittyvät tähän ympäristöön. Perimmäisten kysymysten äärellä oleminen ja inspiroituminen ovat asioita, joita itsekin toivoo kohdallensa tapahtuvan. Taiteen ja kirkonkin tehtävä on miettiä näitä asioita, Stenvall jatkaa.

- Teoksissa oli yksittäisiä, joista ajatteli, että uskaltaako tai kehtaako. Toisaalta myös töitä, jotka ensimmäisenä tulivat mieleen tätä paikkaa ajatellessa, hymyilee Stenvall.

Kaj Stenvallin edellisestä näyttelystä Turun seudulla on kulunut jo kymmenen vuotta.

Stenvallin näyttely on esillä Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa 15.2.-15.4.2012.

Lähteet: YLE Turku / Minna Varjonen

Lue seuraavaksi