1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Euroviisut

Antin Euroviisublogi - "Viisut ovat jo puhuttaneet" 3.2.

Kouvolalainen Euroviisu-asiantuntija Antti Salmela seuraa Suomen matkaa kohti toukokuisia Euroviisuja. Antti analysoi Uuden Musiikin Kilpailua Suomessa, seuraa muiden maiden karsintoja ja raportoi lopuksi toukokuussa kisan keskipisteestä Azerbaidzanista.

Antti Salmela Kuva: Martti Heikkinen

Jo tässä vaiheessa ainakin viisufaneja kovastikin puhuttanut UMK on tänä iltana toista kertaa ruudussa! Puhetta piisannee varmasti siis tämänkin lähetyksen jälkeen. Nyt saadaan lupa tutustua tarkemmin puoleen suoraan jatkaneista artisteista ehdokassävelmineen. Mitä ilmeisimmin myöskin nettiyleisön suosikki löytyy tänä pakkasen puremana perjantai-iltana.

Illasta tulee eittämättä osalle katselijoista tunnerikas. Kaikille kolmelle yleisöäänestykseen päässeelle ehdokkaalle kun tuntuu ystäviä löytyvän. The Spyro, Martina sekä Jessica Wolff omaavat kaikki kiihkeän kannatuksen ohella osittain kiivastakin vastustusta. A little drama for you! Mutta tämähän kuuluikin osaltaan jo siihen "vanhaan formaattiin".

Tämän iltaisen ohjelman tavoin keskityn tässä kirjoituksessa itsekin valikoituun kuusikkoon. Yleisöäänten perusteella jatkavaan nettiäänestyksen valintaan - sekä ensi perjantaiseen, toiseen jatkavaan kuusikkoon - palaan seuraavassa kirjoituksessani. Kaikki jatkavat sävelmät ovat käyneet tässä vaiheessa kilpailua Jukka Immosen luvalla sanoen hienon "tuottajamankelin" lävitse. Ja nyt kirpsakan pakkassään ulkosalla vallitessa voimme siis startata viikonloppuun TV2:n välityksellä klo 21. UMK-huumaa olisi meille siististi sisätiloissa luvan. Paitsi tuomariston, niin myös meidän tv-katselijoiden suosiosta kilpailevat tässä jaksossa seuraavat artistit taustajoukkoineen:

MICA IKONEN - ANTAA MENNÄ (Hämäläinen-Ikonen)

Oikein ilmavasti rullaava radiopoppis josta pitää joka kuuntelukerralla enemmän. Ysärifiiliksiä kosolti. Mutta annetaan tässä mennä tässäkin ajassa. Elämänmakuinen teksti joka tukee rullaavaa melodiaa. Etenkin XL5-poikaryhmästä muistettava solisti tekee oikein miellyttävän paluun. Itse ainakin kuuntelen mieluusti. Ja veikkaan että esiintymiskokemus takaa myös hyvän työn yleisön ja kameroiden edessä? Tähtiä viidestä peräti neljä.

"...on helppoo antaa vaan mennä, taakkaasi kevennä..." (neljä tähteä)

AILI - MUN TAIVAS (Petäjä)

Aili Järvelä kuuluu pelimannisukuun. Tämän talvisen UMK:n kautta hän pääsee kertomaan omana itsenään omasta taivaastaan. Ja päästääkin heti ensikosketuksella liki ihoaan. Alastoman intiimi vaikutelma. Riippunee vastapuolestakin kuinka lähelle solisti pääsee. Tällä hetkellä luon oman katseeni mukavahkoon kolmen ja puolen tähden taivaaseen. Seurassani siis Aili.

"...mun taivas on täällä, siellä missä oletkaan..." (kolme ja puoli tähteä)

JARI & TAIKA - AAMUYÖN IKUISUUS (Mustajärvi)

Tämä ehdokas tuntuu "nauttivan" ainakin viisufanifoorumeilla melkoista epäsuosiota. Itseäni hieman kummastuttaa eräänlainen ristiriita: toisaalta kyseenalaistetaan tätä uutta UMK:ta - mutta samalla dissataan oikeastaan koko karsinnan ainoaa perinteistä iskelmäehdokasta. Minusta tässä on puhdassydämisyyden ohessa sellaista hienostunutta naiviutta josta pidän. Sitäpaitsi aamuöiden soisi toisinaan kestävän ikuisuuksiin. Tämän kappaleen myötä siis ainakin 3 minuuttia pidempään. Ranskankielinen versiokin löytyy näiltä "vanhan kansan miehiltä" jo valmiiksi. Itsekin osasin hyräillä tätä jo marraskuussa. Suomeksi ja tietämättäni ranskaksikin.

"...ikuisuuteen tahtoisin jatkuvan, tunteen jonka kanssasi tavoitan..." (neljä tähteä)

STIG - LAULULEIJA (Mikkola, DJJP, Vesala)

Kisan omintakeinen persoonallisuus! Tämä viiksekäs hahmo herättänee tunteita. Leijan laittaa hän lauluineen ilmojen helmaan. Nähtäväksi jää riittääkö nyöri Bakuun saakka? Ainakin minut tämä reggaeta myötäilevä leija kyllä kiidättää pakoon arjesta. Ehdottomasti kisan tarttuvimmasta päästä! Onkohan tällainen nyky-Reggae Ok suosiossa vuonna 2012? Arki vaihtuu laulun myötä silkkaan juhlaan. Tämä leija kantaa!

"...hei laululeija, saat viestin kuljettaa..." (neljä ja puoli tähteä)

KIRAHVI NIMELTÄ TUIKE - SINISULKIEN VIIMEINEN (Tirri, Kurki, Nybom, Laaksonen)

"Mitä ihmettä tämä on?" "No sitä uutta musiikkia". Tällainen keskustelu on oikeasti käyty! Pohjimmiltaanhan tämä eletty dialogi lienee UMK:n tekijätiimin mieleen? Haluttiin uutta ja kaiketi ihmeellistäkin? Osa yleisöstä lieneekin tavoitteiden mukaisesti tästä ehdokkaasta enemmän kuin ihmeissään? Hämmennyksen keskelle toivon myös kosolti suvaitsevaisuutta! Onhan kyseessä lajinsa viimeinen! Toisaalta loppu tietänee uuden alkua. Annetaan varovaisesti kohtelias kolmonen. Omintakeinen kirahvi olet. Mutta omaat tuikkeen.

"...ruostuu rautarumpu, saatan siipeni levittää..." (kolme tähteä)

PERNILLA KARLSSON - NÄR JAG BLUNDAR (Karlsson)

Tämä tuntunee olevan kovasti ainakin ihanaisen www.viisukuppila.fi-sivuston (siirryt toiseen palveluun) aktiivijäsenten mieleen. Itse en täysin ole toistaiseksi vakuuttunut tämän voimakkuudesta. Onhan tämä ihan kaunis, mutta toisaalta kuulen tässä sellaisen "Suomen karsinnat 1990-taantuman". Silloinhan ns. ammattilaisraati pisteytti neljän parhaimman joukkoon kaikki kisan kolme ruotsinkielistä ehdokasta. Tämä olisi oikeasti voinut olla yksi niistä. Ja tämä täydellä rakkaudella. Ne olivat aivan hienot karsinnat. Kaikenkielisine ehdokkaineen. Tänään, tässä ja nyt annan tälle UMK-ehdokkaalle kahden ja puolen tähden kannatuksen. Esitykset nähtyäni voin olla monistakin tähdityksistä toisenlaista mieltä. Toistaiseksi edetään levyversioiden tahtiin. Näiden näyttöjen perusteella : EI JATKOON!

"...som en sjö utan vatten, som en lykta utan ljus..." (kaksi ja puoli tähteä)

Suomi antautuu UMK-aikaan siis viimeistäänkin tänään. Monilla puolin armasta mannertamme sydämet ovat lyöneet kiivaasti jo aikansa euroviisuhuuman tahtiin. Alkukarsintarumba on monessa maassa jo vähintäänkin lähtötelineissä.

Rakas naapurimme Ruotsikin starttaa hypersuositun Melodifestival-kiertueensa huomenna lauantaina Växjöstä käsin. FST5-kanavan kautta Ruotsin viisuhuumasta saa selvyyden täällä rakkaassa härmässämmekin kuutena peräkkäisenä lauantaina iltayhdeksän aikaan. Bästa tittare!

Viisi maata on saattanut julki omat edustussävelmänsä. Neljän maan jo käydyn karsinnan lisäksi Ranskan yleisradioyhtiön nimeämä artisti Anggun lauloi oman ehdokkaansa Euroopalle sunnuntaina. Tänä viikonvaihteena ratkeaa puolestaan Maltan karsinnan kautta heidän toivorikas edustajansa Eurovision 57. laulukilpailuun Azerbaidzaniin, Bakuun.

Tämä talvi on hektisyydestään huolimatta kuitenkin vielä viisujen suhteen melkoisessa alussa. Toukokuussa Bakussa kisaa nimittäin kaikenkaikkiaan 43 maata. Ja yksi niistä siis Suomi. "Kuka hän on - ja mitä kieltä mahtaa puhua hän"? Luminen talvi ehtinee vaihtua eri maiden karsintojen myötä sulavaksi kevääksi.

Vaikkei Suomen edustusviisusta vuosimallia 2012 olekaan vielä varmuutta, meillä on hallussamme jo tietoisuus semifinaalijaosta. Suomi esiintyy tänäkin vuonna 1. semifinaalissa sen ensimmäisessä puolikkaassa. Itse esiintymisnumero tarkentuu kevään edettyä. Omassa semifinaalissamme kisaavat suloisessa sovussa 18 maan sävelmät. Kärkikymmenikkö niistä selvittää tiensä lauantaiseen Euroviisu-finaaliin. Siihen samankaltaiseen, jonka omenaposkinen Paradise Oskarimme sai kunniakseen avata edellisissä Euroviisuissa Düsseldorfissa.

Bakun finaaliin paikkoja on yhtälailla rajoitetusti. Jahka täällä Suomessa UMK-tuomaristo saa kaikki mahdolliset karsimisensa tehtyä - valta siirtyy meille. Me kaikki, yhdessä ja erikseen päätämme kuka Bakun koneeseen toukokuussa astelee. Löytyyköhän sinun suosikkisi jo tästä ensimmäisestä puolikkaasta? Olisi siis UMK-illan aika! :)