Heurekassa kahlataan ilmastonmuutokseen

Tiedekeskus Heureka haluaa tuoreella näyttelyllään herätellä uinuvaa ilmastonmuutoskeskustelua. Klima X -näyttely nostaa uudella tavalla esiin ilmastonmuutoksen syyt ja seuraukset sekä sen hillitsemisen ja siihen sopeutumisen. Tietotulvan sijaan näyttely on moniaistillinen kokemus.

tiede
Jääkuutio Heurekan Klima X -näyttelyssä.
YLE

VantaaKlima X -näyttelykokemus alkaa vaihtamalla saappaat jalkaan ja kahlaamalla tilaan, jonka ovat vallanneet jää ja vesi. Ensimmäiseksi vastaan tulee jäämöhkäle, jonka annetaan sulaa näyttelytilaan. Kahdeksan kuution kokoinen kimpale sulaa noin kuudessa viikossa, minkä jälkeen tilalle tuodaan uusi.

- Ilmastonmuutoksesta on valtavasti tietoa, mutta me halusimme tällä kertaa tarjota enemmänkin tällaisen "walk in" -elämyksen, kertoo näyttelytuottaja Sami Pihkala.

Toki näyttelystä nytkin saa irti yllin kyllin tietoa, jota jokainen voi sulatella oman maailmankuvansa mukaan. Yhdestä asiasta Klima X kuitenkin pitää kiinni.

- Maailman tiedeyhteisön enemmistön tutkimustulokset näyttävät sen, että ilmastonmuutos on fakta ja me on päätetty, että me ei lähdetä kissanhännänvetoon siitä aiheesta.

Klima X perustuu konseptiin, jonka ovat luoneet Codesign Sweden ja Norjan tekniikan museo Oslossa. Heurekaan näyttelyn sisältöä on suunniteltu yhdessä suomalaisten ilmastoasiantuntijoiden kanssa.

Näyttely on avoinna 27.1.2013 saakka.

Lähteet: YLE Helsinki / Miia Lahti