Jari Jolkkosesta Kuopion piispa

Kuopion hiippakunnan uudeksi piispaksi on valittu Jari Jolkkonen. 41-vuotias piispainkokouksen pääsihteeri sai piispanvaalin toisella kierroksella 418 ääntä 625:sta. Voitto tuli vaalipiirin kaikissa rovastikunnissa. Toisen kierroksen vastaehdokkaana ollut Helsingin yliopiston professori Miikka Ruokanen sai vaalissa 207 ääntä.

Kotimaa
Jari Jolkkonen.
Timo Heikura / Yle

Jolkkonen kertoo olevansa kiitollinen kutsusta piispan virkaan.

- Haluan toimia luottamuksen ja yhteyden rakentamiseksi Kuopion hiippakunnassa ja koko kirkossa. Toivon, että seurakunnasta voisi tulla rakas koti kaikille, niin rohkeasti tunnustaville kuin arasti tunnusteleville, Jolkkonen sanoi iltapäivän tiedostustilaisuudessa.

Jolkkonen sanoo, että hiippakunta saa hänestä sekä uudistavan että vanhaa vaalivan ja säilyttävän piispan.

- Pidän tiukasti kiinni kirkkomme uskosta. Siinä on hyvä syntyä, elää ja kuolla. Mutta toisaalta hallintoa ja toimintamuotoja on uudistettava, jotta esimerkiksi nuoret aikuiset saadaan kiinnostumaan kirkon sanomasta, Jolkkonen linjaa.

Uuden piispan mukaan uusia avauksia ja kannaottoja on luvassa sekä kirkon että yhteiskunnan asioissa.

- Minusta se on piispan ja koko kirkon tehtävä. Osallistumme osaltamme hyvän yhteiskunnan rakennustalkoisiin. Meidän täytyy tehdä yhteistyötä ja aina välillä kertoa, millaista on kirkon mielestä hyvä elämä. Tärkeää on myös kuulla kirkon ruohonjuuritason työntekijöitä kuten diakoneja ja tuoda heidän viestiään esille.

Riekkinen siunaa valinnan

Ilomantsissa syntyneestä Jari Jolkkosesta tulee Kuopion hiippakunnan seitsemäs piispa. Jolkkonen on aiemmin toiminut muun muassa Joensuun yliopiston lehtorina sekä Helsingin hiippakunnan piispan teologisena sihteerinä.

Nykyisessä tehtävässään piispainkokouksen sihteerinä hän aloitti vuonna 2007. Jolkkonen on naimisissa pastori Hanna Vasiljevin kanssa, ja heillä on viisi lasta.

Uusi piispa aloittaa tehtävässään 6. toukokuuta. Nykyinen piispa Wille Riekkinen jää tuolloin eläkkeelle. Riekkinen pitää Jolkkosta hyvänä valintana uudeksi piispaksi. Kuopion hiippakunnassa lopputulos ilahdutti sikäli, että se oli hyvin selkeä.

Uusi piispa lupaa myös omasta puolestaan jatkaa perinteisiä joulukuusenhakureissuja arkkipiispa Leon kanssa.

- Jos se minusta on kiinni, niin ilman muuta, Jolkkonen naurahtaa.

Äänestysprosentti korkea

Kuopion hiippakunta on perustettu vuonna 1939, ja se käsittää alueellisesti Keski- ja Pohjois-Savon, Kainuun sekä lähes koko Pohjois-Karjalan. Hiippakunnan alueella on kaikkiaan 55 seurakuntaa.

Piispanvaalissa äänioikeutetuista maallikkoja oli 333 ja pappeja ja lehtoreita 339. Äänestysprosentti toisella kierroksella oli 94,05.

Lähteet: YLE Savo