1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Pullukan futisfanin rooli kirjoitettiin erityisesti Janne Ravia varten

Haminan teatterin näyttelijä Janne Ravi päätyi uuteen Kulman pojat -elokuvaan televisiomainosten kautta. Pian ensi-iltansa saavassa elokuvassa Ravi esittää hyväntahtoista hölmöä, joka puhuu enemmän kuin ajattelee.

Janne Ravi (vas.), Joonas Saartamo ja Eero Ritala näyttelevät intohimoisia futisfaneja Kulman pojat -elokuvassa. Kuva: Pasi Räsämäki / Bronson Club

HAMINA Näyttelijä Janne Ravilla on takanaan jo 12 vuotta Haminan teatterin riveissä. Halu esiintymiseen oli herännyt jo hyvin nuorena musiikin kautta.

- Jos jokin soitin osui käteen, niin piti päästä esiintymään. Lähti soittimesta sitten ääntä tai ei. Kiinnostus näyttelemiseen alkoi siitä, Ravi muistelee.

Ajatus ammattinäyttelijän urasta on käynyt myös Ravin mielessä. Teatterikouluihin hän ei ole tosin edes hakenut. Varsinkin nuorempana muutto pois kotikaupungista ei houkutellut.

Suurelle yleisölle Ravi on tullut tunnetuksi lähinnä televisiomainosten kautta. Erityisesti halpoja juustohampurilasia mitä oudoimmissa tilanteissa kauppaava Jarmo -hahmo on jäänyt monen mieleen.

Rakkauskomedia rakentuu jalkapallon ympärille

Mainosroolien kautta Ravi päätyi myös näyttelemään uuteen Kulman pojat -elokuvaan. Ohjaaja Teppo Airaksisen läheinen ystävä Jaakko Kaján oli huomannut Ravin kyvyt, ja tämän kautta Ravi päätyi näyttelemään futisfani Henry Sarttilaa. Ajatus jalkapalloaiheisesta elokuvasta oli pyörinyt miesten mielessä jo pitkään.

- Kuulin vasta myöhemmin, että roolini ei olisi ollut tarinan kannalta aivan välttämätön. Jaakko halusi kuitenkin pitää sen mukana ja kirjoitti roolin minua ajatellen, Ravi kertoo.

Perjantaina ensi-iltansa saava Kulman pojat kertoo neljästä kaveruksesta, jotka kannattavat kiihkeästi nelosdivarissa pelaavaa Kulman Pallo -jalkapallojoukkuetta. Urheiluelokuva se ei ole, vaan ennemminkin rakkauskomedia joka kuvaa samalla suomalaista jalkapallokulttuuria.

Kaveriporukan muita hahmoja esittävät Joonas Saartamo, Eero Ritala ja Antti Väre. Omaa roolihahmoaan Janne Ravi kuvailee hyväntahtoiseksi hölmöksi, joka puhuu enemmän kuin ajattelee.

Pastakuurilla futisfanin mittoihin

Harrastajanäyttelijälle pitkän elokuvan tekeminen oli mielenkiintoinen kokemus. Ravi sanoo viettäneensä kuvauspaikalla paljon enemmän aikaa kuin olisi tarvinnut ja seurasi kokeneempien kollegojen työskentelyä.

Sarttilalla on elokuvassa muhkea parta ja kilojakin on vyötäröllä kiitettävästi. Janne Ravi kertoo lihottaneensa itseään roolia varten pastaa syömällä. Hahmosta haluttiin tehdä hauska pullukka, joka ei kuitenkaan saanut olla liian lihava.

Elokuvassa käytetään paikoin kovaakin kieltä, ja Sarttilaa nimitetään reilusti läskiksi. Janne Ravin mielestä ihmiset näytetään muutenkin Kulman pojissa sellaisina kuin he ovat.

- On tarpeen rikkoa sitä kuvaa, että kentällä jolkottelisi vain pyykkilautavatsaisia ihmisiä, Ravi sanoo.