1. yle.fi
  2. Uutiset

Paperiton toimisto ei näy keräysmäärissä

Vuosikymmeniä puheiden tasolla ollut unelma paperittomasta toimistosta ei näy Meri-Lapin keräyspaperimäärissä. Keräyspaperin määrä on päinvastoin kasvanut viime vuodesta, kertoo jätehuoltoyhtö Esa & Pojat oy:n toimitusjohtaja Esa Pekkala.

uusiopaperi
Esa Pekkala ei ole ollenkaan murheissaan keräyspaperimäärien kasvusta. Esa & Pojat -jäteyhtiön kautta paperia menee hyötykäyttöön useita tuhansia tonneja vuosittain.YLE / Kati Siponmaa

Pekkalan mukaan kasvu kertoo siitä, että kuluttajat ovat oppineet kierrättämään paperijätteensä.

- Ihmiset erottelelevat nyt ilmaisen tavaran ja tuovat sen hyötykäyttöön eivätkä turhaan täytä roskapönttöjään, Pekkala toteaa.

Esa & Pojat- jäteyhtiön operoimalla alueella paperijätettä kertyy 45,3 kiloa asukasta kohden. Pekkala kiittelee keräyspaperin olevan enimmäkseen puhtaasti keräykseen kelpaavia sanoma- ja aikakauslehtiä sekä papereita.

- Kierrättämistä yritetään koko ajan kehittää, jotta siitä tulisi mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista, Pekkala sanoo.

Lähteet: YLE Perämeri / Kati Siponmaa

Lue seuraavaksi