Hanna uskaltaa mokata ruokablogissaan

Joensuulainen Hanna Suhonen pyörittää internetissä yhtä Suomen suosituimmista ruokaharrastusblogeista. Tuhannet kävijät seuraavat aktiivisesti Hannan ruokapäiväkirjaa, jonka suosion takana on kömmähdysten myöntäminen avoimesti.

Kotimaa
Kun annos on valmis, ottaa Hanna siitä heti nettikuvan blogiinsa.
Kun annos on valmis, ottaa Hanna siitä heti nettikuvan blogiinsa. Kuva: YLE / Janne Ahjopalo

- Mie teen tämmöistä kinkkutahnaa krustadikuoriin eli siihen tulee tuorejuustoa, kinkkua, paprikaa, sipulia ja mausteita, selostaa Hanna kerrostaloyksiönsä pienessä keittokomerossa.

Vaikka ruokablogien suurin huuma on ehkä takanapäin, pyörittää Hanna Suhonen yhtä maamme luetuimmista ruokaharrastajien nettipäiväkirjoista. Yhtenä mausteena suosiolle on omana itsenään oleminen, eli Hanna jättää hienostelun muille.

- Se on ainakin yksi tavaramerkki, että tulee sähellettyä. Olen ihan kertonut, jos on palanut ruoka pohjaan ja millä sen voisi välttää.

Pian Hannalta lentääkin paprikapaloja lattialle, ja kohta tukkeutuu suolamylly.

Banaanikakku kerää ihastuneita kommentteja

Nettikävijöiden ehdoton suosikiksi on noussut maailman paras banaanikakku.

- Yksinkertainen ja takuuvarmasti onnistuva kahvikakku. Se kerää eniten kommentteja, kertoo Hanna Suhonen lappaessaan kinkkutahnaa pursottimeen.

Hanna Suhosen blogin suosion ovat huomanneet myös elintarvikealan yritykset. Hannalle tulvii tuotelahjoja firmoilta, jotka toivovat näkyvyyttä. Usein tuotteet vilahtavatkin ruuanlaiton lomassa. Hanna ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole ajatellut myydä varsinaisia mainoksia nettipäiväkirjaansa.

- En mie usko, että yritykset ihan niin pitkälle kiinnostuisi, että saisi itsensä ihan tällä työllistettyä ja elätettyä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Sitten Hanna pursottaa kinkkutahnan keksikuppeihin eli krustadeihin ja asettelee persiljaa koristeeksi. Lopuksi on aika ottaa valokuva ja julkaista se blogissa.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Janne Ahjopalo