Markkojen vaihto pian finaalissa

Markkaseteleitä ja kolikoita voi vaihtaa euroiksi vielä tänään ja huomenna. Pankit ottavat harkintansa mukaan markkoja vastaan omilta asiakkailtaan.

Teksti-TV Savo
YLE uutisgrafiikka

Pohjois-Savossa markkoja ottavat vastaan muun muassa Prismojen ja Kuopion Sokoksen Info-pisteet, myös kolikot lunastetaan.

Pohjois-Savon Osuuspankki ottaa vastaan vain seteleitä ja niistä peritään valuutanvaihtopalkkio. Osuuspankin konttoreissa on lippaita, johon voi laittaa myös markka-kolikoita ja tuotto menee sotaveteraanien hyväksi.

Markat ja juhlarahat lunastetaan nimellisarvostaan (5,94573 markkaa = 1 euro),

Markkoja voi myös lähettää omalla kustannuksellaan postitse Suomen Pankkiin vaihdettavaksi vielä keskiviikon postileimalla.

Suomen Pankin lunastusvelvollisuus koskee kaikkia markkaseteleitä, jotka on laskettu liikkeeseen vuonna 1945 tai sen jälkeen sekä viimeistä kolikkosarjaa, joka oli käytössä ennen euron käyttöönottoa.

Lunastusvelvollisuus koskee myös vuonna 1989 ja sen jälkeen liikkeeseen laskettuja juhlarahakolikoita.

Lähteet: YLE Savo