Tuiki tuntemattomalle höpöttely voimaannuttaa

Jotkut meistä höpöttelevät tuntemattomille ihmisille tämän tästä, kun taas toiset pitävät visusti kiinni omasta reviiristään eivätkä pukahdakaan ventovieraille. Yle Lahden toimittaja Hanna Lumme pohtii suunvuorossaan, että tuntemattomien kanssa jutustelusta voi saada voimaa.

Suunvuorot
Toimittaja Hanna Lumme.
YLE / Lahti

Seison bussipysäkillä, kun ohi hölkkää mies saksanpaimenkoiran kanssa. Ohitettuaan minut koiranulkoiluttaja kohtaa jo varttuneemman näköisen herran. Vanhempi mies tervehtii lenkkeilijää nostamalla rukkasen ylös ja kajauttaa ilmoille reippaasti "hyvää huomenta" niin, että minäkin kuulen. Lenkkeilijä vastaa samalla tervehdyksellä.

Herrat taisivat tuntea toisensa ennestään, ajattelen. Kunnes varttunut herra ehättää kohdalleni, virnistää, katsoo minua silmiin ja sanoo jälleen "hyvää huomenta".

Jostain syystä emme hevillä pukahda ventovieraalle. Keskustelua ei tule aloitettua tuiki tuntemattoman kanssa – varsinkaan, jos ei ole mitään oikeaa asiaa.

Joskus ehkä bussipysäkille viime tingassa kiiruhtava voi kysyä toiselta kyydin odottajalta, joko oman linjan menopeli ehti mennä. Siihen se usein jää.

Reviirillemme on ehkä liian vaikea tulla. Joku kokee tukalaksi tilanteen, jossa vieras ihminen tulee liian lähelle, omaan tilaan höpöttelemään. Ja joskus oma päivä on yksinkertaisesti huono eikä vieraalle ihmiselle jaksaisi pinnistää hymyä ja lähteä juttuun mukaan.

Mutta toisinaan rohkeus palkitaan. Yhtenä päivänä bussissa matkalla kotiin viereeni istui keski-ikäinen mies. Kun bussi kääntyi risteyksestä ilmeisesti eri reitille kuin mies oli kuvitellut, hän kysyi minulta hymyillen, mahtaako kyyti kulkea hänen määränpäähänsä lainkaan.

Seuraavien viiden minuutin aikana jutustelimme bussilippujen hinnoista, matkakorteista ja matkustamisesta yleensä. Kun jäin omalla pysäkilläni kyydistä, mies huikkasi perään, että olin mukavaa matkaseuraa ja toivotti mukavaa päivää. Tuli hyvä mieli.

Muistatteko vielä alussa mainitsemani varttuneen herran, joka rohkeasti toivotteli hyviä huomenia tuntemattomille kadulla.

Hänkin jäi vaihtamaan pari sanaa kanssani, kertoi olevansa eläkeläinen, joka oli ihan elämänilosta noussut jo aamuviideltä lenkille ja käväissyt nauttimassa kahvit huoltoasemalla toisella puolella kaupunkia. Kuultuaan, että minä odottelin linjuria päästäkseni töihin, hän toivotti hyvää työpäivää ja minä hänelle mukavaa vapaapäivää.

Ystävällisen muukalaisen ansiosta siitä päivästä tuli paras pitkään aikaan.

Lähteet: YLE Lahti / Hanna Lumme