Näin pilaat perunamuussin

Voisi kuvitella, että perunasta syntyy helposti hyvää ruokaa, sen verran yksinkertainen raaka-aine on kyseessä. Epäilenpä kuitenkin, että meitä perunamuussin kanssa tuskailleita on monia. Hyvän ja maukkaan perunamuussin valmistaminen ei nimittäin ole mikään läpihuutojuttu.

Kuva: YLE / Raila Paavola

Jos perunamuussia innostuu tekemään syksyllä on odotettavissa kitalakeen tarttuvaa liisteriä, samaan lopputulokseen pääsee jos erehtyy tarttumaan sauvasekoittimeen. Eikä vääränlaisesta perunalajikkeestakaan synny haaveilemasi mummon muusi.

Millä eväillä makoisa muussi sitten syntyy, siihen osaa vastata Pohjois-Karjalan Marttojen kotitalousneuvoja Tiina Anola-Pukkila.

- Valitse tärkkelyspitoinen peruna, se on kaupassa merkitty punaisella merkillä tai pussilla. Valitse lajikkeista esimerkiksi Rosamunda tai Pito.

Älä tee muussia uusista perunoista, sillä niihin ei vielä ole muodostunut tärkkelystä ja tämä aiheuttaa sen, että muussi on liisterimäistä.

- Jos syksyllä tekee muussia oikein mieli, ei sitä kannata tehdä sähkövatkaimella vaan perinteisellä perunanuijalla tai survimella. Näin siitä ei tule niin venyvää.

Tiina Anola-Pukkila vinkkaa kuulleensa, että jos rasvan lisää perunan joukkoon ennenkuin sen vatkaa, se estää ettei muussista tule niin liisterimäistä.

Perinteisillä välineillä syntyy paras lopputulos

Välineillä on merkitystä myös perunamuussia valmistaessa. Et tarvitse viimeisintä huutoa olevaa keittiön pienkonetta, sillä paras muussi syntyy perinteisellä perunasurvimella tai sähkövatkaimella.

- Sauvasekoittimella ei tule rakenteeltaan hyvä muussi, se sopii paremmin sosekeittojen valmistukseen.

Perunat voi keittää kattilassa kuin kattilassa, mutta jos meinaat käyttää sähkövatkainta, valitse teräskattila.

... ja sitten keittämään

Perunoiden keittoaika riippuu paljolti siitä minkä kokoisia perunoita keität. Muussia varten perunat saavat olla lähes hajoamiskypsiä.

Yle Pohjois-Karjalan toimituksesta löytyy niitäkin, jotka keittävät perunat kuorineen ja vasta sitten kuorivat ne muussia varten. Tällöin ei luonnollisesti kannata keittää perunoita hajoamiskuntoon, kuorien kaivelu kattilasta ei ole hauskaa puuhaa.

Jos olet keittänyt kuoritut perunat, älä heitä keitinvettä hukkaan. Vettä voi käyttää muussin valmistukseen.

- Keitinveteen liukenee ravintoaineita jonkun verran. Perunassa on mm. c-vitamiinia.

Maitoallergisen muussi syntyy helposti keitinvettä hyödyntämällä. Keitinveden sijaan voi käyttää myös maitoa. Tiina Anola-Pukkila lämmittää sopivan määrän maitoa mikrossa ja lisää sen sekoitusvaiheessa.

Toimituksemme väki on todennut, että muussi ei maistu samalle jos käyttää rasvatonta maitoa ja voita. Maukkain lopputulos syntyy täysmaidosta ja voista. Myös sininen laktoositon maito on hyväksi todettu.

Todelliset gourmet-kokit maustavat muussin sokerilla ja suolalla. Sokeria pistetään hieman suolaa enemmän ja näin syntyy maukas lopputulos.

Pussimuussin suosijoille tiedoksi:

Eräs pussimuusseihin perehtynyt toimittajamme myöntää, että "taitava kotikokki" voi onnistua pilaamaan myös pussimuussin.

Hän on sitä mieltä, että ohjeisiin ei kannata luottaa. Jos ohjeessa sanotaan, että lisää nestettä pussia kohti 6 dl, vaatii onnistunut lopputulos enemmän.

Maitoa sisältävät pussimuussit palavat helposti pohjaan eli niitä ei kannata jättää liedelle. Maukkaan lopputuloksen saamiseksi muusseja on maustettava runsaalla kädellä ja paljolla voilla, sillä muutoin maku on kuin Pohjois-Italiassa lisukkeena suositun Polentan.