1. yle.fi
  2. Uutiset

Satu näkee arvon sekä lastenkodeissa että perhesijoituksessa

Täysi-ikäiseksi varttunut turkulainen Satu Virtanen joutui muutama vuosi sitten vastaanottokodin kautta lastenkotiin. Hänellä on ollut hyvät suhteet vanhempiinsa koko ajan, mutta Sadun mukaan hänen oma elämäntilanteensa vuoksi lastenkoti oli paras vaihtoehto.

lastenkodit
Satu Virtanen.
Satu Virtanen.YLE / Sami Tammi

- 15-vuotiaana jouduin vastaanottokotiin, jossa olin kolmen kuukauden jaksoissa. Mietittiin, että mikä olisi minulle paras vaihtoehto. Tämän jälkeen olin kaksi vuotta Vakka-Suomentien lastenkodissa. Se oli minulle paras ratkaisu siinä tilanteessa, muistelee iltalukiota nykyään käyvä ja ylioppilaslakkia havitteleva Virtanen.

Muutaman vuoden lastenkotitaipaleen ja muiden nuorten kanssa keskustelujen perusteella Virtanen näkee hyviä puolia sekä laitos- että perhesijoituksessa.

- Pikkulapsille perhehoito voi olla parempi. Lapsi saa siinä yksityistä hoitoa ja läheisyyttä. Mielestäni kuitenkin yli 10-vuotiaana tilanne muuttuu ja laitoshoito voisi olla parempi. Jos on ollut huonot perheolot, niin on vaikea tottua uuteen perheeseen, jossa on ihan eri säännöt ja tottumukset. Nuori ei välttämättä pysty hyväksymään sellaista tilannetta ainakaan äkkiä, pohtii Virtanen.

Virkamiesten esityksestä Turun Vakka-Suomentien lastenkoti on lakkautuslistalla. Virtanen kehuu kodin ilmapiiriä.

- Siellä oli vähän lapsia ja meille ehti muodostua hyvä yhteishenki. Mielestäni pieniä lastenkoteja pitäisi olla enemmän ja isoja laitosmaisia vähemmän. Kodinomaisia lastenkoteja tarvitaan, Virtanen perustelee.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi