GSM-pappi kulkee mukana kriisissä

Puhelimella tavoitettava pappi auttaa arjen jaksamisessa. Keskusteluapua saa, kun tuntuu, etteivät ovat voimat enää riitä.

papit
Suru
Touko Yrttimaa / Yle

ImatraImatralla GSM-papille on soitettu kaikenlaisissa asioissa, kertoo pappi Kaisa Tuikkanen Imatran seurakunnasta.

- Pappiin voi turvautua ihan kaikissa tilanteissa. Jopa käytännön asioissa on soitettu, eli kysytty esimerkiksi rippikoulusta. Mutta useimmin puhelut koskevat jotain henkilökohtaista kriisiä, kertoo Tuikkanen.

Kun ihminen kohtaa arjessa jonkin vaikeuden, ulkopuolinen apu on monesti voima, jota ihminen tarvitsee.

- Pappiin otetaan yhteyttä, jos on tullut vaikka yllättäen sairautta tai surua tai ihmissuhde on katkennut. Joskus on puhuttu ensin puhelimessa ja lopulta ihminen on vielä tahtonut tulla keskustelemaan kasvokkain, muistelee Tuikkanen.

Papilla on vaitiolovelvollisuus

Imatralla GSM-papin numero on 0400 654 502. Seurakunnan papin Kaisa Tuikkasen mukaan numeroon voi ja kannattaa soittaa, jos elämässä on sellainen huoli päällä, ettei jaksa itse löytää siitä ulospääsyä.

Papilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus, eli keskustelut pysyvät luottamuksellisina.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala