Töhrystä taiteeksi - laillinen graffitiseinä on jo lunastanut paikkansa

Reilu kuukausi sitten Turun Kupittaan puistoon avattu laillinen graffitiseinä on kerännyt innokkaita käyttäjiä. Avajaispäivän jälkeen seinä on maalattu jo useaan otteeseen uudelleen. Seinä on täyttynyt toinen toistaan upeammista töistä, joita on voinut maalata kaikessa rauhassa. Aktiivisimmat käyttäjät ovat graffitijärjestön jäseniä, mutta seinällä ovat viihtyneet niin lapset kuin vanhemmatkin.

graffitit (teokset)
YLE / Katriina Mäkipere

- Tosi tarpeeseen on tullut. Uusia maalauksia näkyy aina, kun kävelen tästä ohi. Eli alan harrastajat saavat päästää luovuutensa valloilleen, iloitsee projektissa alusta asti mukana ollut Turun Nuorisoasiainkeskuksen nuorisosihteeri Leena Aho.

Portti uusille tekijöille

Graffitiseinä on avoin kelle tahansa eikä sitä ole rajattu, miten seinään tulisi maalata. Jo avajaisissa nähtiin rinnakkain niin päiväkoti-ikäisiä lapsia ja eläkeläisiä maalien ja pensselien kanssa. Laillinen seinä mahdollistaa hienojen kuvien suunnittelun ja toteutuksen ilman kiinnijäämisen pelkoa.

- Maailmalla on jo nähty miten laittomat maalaukset ovat vähentyneet, kun lailliset graffitiseinät ovat lisääntyneet. Graffitimaalaus voisi muuttua enemmän taidemuodoksi, kuin töhrimiseksi, toivoo Aho.

Kohti kesää

- On tullut jo kyselyitä uusista seinistä. Toivotaan, että suunnittelussa otetaan huomioon ja saataisiin näitä lisää, pohtii Aho.

Turussa toimii graffitiyhdistys, jonka kanssa on suunnitteilla jo uusia tapahtumia graffitiseinän ja skeittiparkin alueelle kevään ja kesän aikana.

Graffitiseinä sijaitsee Kupittaan puistossa skeittiparkin ja pyöräradan välissä. Avajaisia vietettiin 17.1.2012. Tapahtuman avasi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.

Lähteet: YLE Turku / Tiia Suorsa