Kakola-tutkimus taittui teatteriinkin

Kakolan vuonna 2007 vankilatoiminnalta suljettu vankila on ollut ainutlaatuista maastoa kansatieteen tutkimukselle. Vankilat murroksessa -tutkimusprojektissa on kerätty rutkasti tietoa niin Kakolan kuin niin ikään lakkautetun Konnunsuon vankilankin vaiheista. Tarkasti salassa pidettäviä haastattelumateriaalia hyödynnettiin myös Kakola-musikaalissa.

Kakolanmäki
Jussi Lehtonen on kolunnut Kakolanmäen myös fyysisesti läpi useaan kertaan.YLE Turku / Kalle Talonen

- Vankila on monipuolinen kokonaisuus. Esimerkiksi Kakola on siinä mielessä omavarainen, että sieltä sisältä löytyy kaikkea mahdollista. Tutkija löytää hyvin monenlaisia kiinnekohtia ja kaikenlaista voi tehdä.

Näin selittää kansatieteen näkökulmasta Kakolaa viimeiset neljä vuotta tutkinut FM Jussi Lehtonen ehtymätöntä kiinnostustaan vankiloihin. Hän on johtanut Vankilat murroksessa -tutkimusprojektia ja haastatellut vuosien varrella lukemattomia Kakolan kanssa tekemisissä olleita ihmisiä.

- Olemme katsoneet Kakolanmäkeä ja vankilamaailmaa yksittäisen ihmisen silmin. Haastatteluista nousee näkyviin sellainen arki, josta ei tavallisesti puhuta tai tiedetä. Suomalainen vankilaelämä on kuitenkin ollut täysin erilaista kuin vaikkapa amerikkalaisissa televisiosarjoissa.

Mielenkiintoisia haastatteluja tai edes niiden yksityikohtia ei kuitenkaan voida jaella ympäriinsä - ilman nimiäkään. Syynä on se, että ne on annettu luottamuksellisesti.

- Jos joku haluaa niitä lukea niin katson tapauskohtaisesti voidaanko niitä antaa vai ei. Siellä on paljon sellaista asiaa, jota ei vaan voi päästää julkisuuteen.

Jussi Lehtonen suostuu kuitenkin yleisluontoisesti kuvailemaan haastatteluja.

- Henkilökunnan haastatteluja yhdistää se, että ihmiset ovat tykänneet työstään. Huolimatta kaikista muutoksista. Esimerkiksi Konnunsuolla kun ilmoitettiin, että vankila suljetaan, ruvettiin viimeisinä aikoina puhaltamaan entistä enemmän yhteen hiileen. Heistä tuli entistä tiiviimpi työyhteisö, joka teki työyhteisön hajottamisesta vieläkin hurjemman jutun.

Loppumaton muutos

Vankilamaailma on ollut Suomessa muutoksessa viimeiset vuodet ja vuosikymmenet. Lehtosen mukaan vankilan rakenne on muuttunut ja muuttuu edelleen kahdella tavalla.

- Toisaalta vankilat muuttuvat fyysisen rakenteen suhteen henkilökunnan kannalta ja myös niin, että vangeille halutaan nykyaikaisempia tiloja ja eroon paljuselleistä sun muista. Toisaalta käynnissä on myös organisatorinen muutos.

Organisaatiomuutoksen syiden suhteen tutkija vastaa lyhyesti ja diplomaattisesti.

- Ainahan organisaatiot haluavat muuttua.

Vankilaa on ehkä totuttu pitämään jonkinlaisena pysyvyyden tyyssijana. Tämänkin takia organisaatiomuutokset aiheuttavat vartijoiden ja muiden alan työntekijöiden keskuudessa keskustelua ja stressiä.

- Kerran kun on vankilaan menty töihin on ehkä ajateltu, että siellä ollaan eläkeikään asti. Tehdään samoja töitä tai edetään uralla tietyn ylennysjärjestelmän kautta eteenpäin. Jos tulee totaalisia muutoksia, kuten kokonaisen vankilan lakkauttaminen, elämältä lähtee helposti pohja pois.

Kakolasta musikaali

Kakolasta kerätty haastattelumateriaali on siis visusti tutkimusprojektin vetäjän Jussi Lehtosen hallussa. Portinvartija Lehtonen raotti materiaalia taannoin Turun kaupunginteatterin Kakola-musikaalin käsikirjoittaja Satu Rasilalle. Tosin vasta perusteellisen rajanvedon ja kirjallisen sopimuksen jälkeen.

- Hänelle valikoitui muutamia haastatteluja, joita hän luki ja haki tietoa ja tunnelmia vankilan arjesta. Kunnioitamme haastateltavien intimiteettisuojaa eikä sieltä nostettu suoraan mitään asioita tai tarinoita esiin, edes nimettömänä.

Vankilatutkija kävi tutkimusprojektin väen kanssa katsomassa Kakola-musikaalin ja piti näkemästään.

- Toki katsoimme sitä myös sillä silmällä, miten se suhtetutuu vankilan todellisuuteen. Esityksessä oli kyllä hienoa tunnelmaa ja hienosti osattu nostaa esiin aitoja juttuja vankilasta. Hyvältä näytti!

Lähteet: YLE Turku / Kalle Talonen