Urheiluharrastus on monelle kuin toinen ammatti

Puoliammattimainen harrastaminen yleistyy nuorten aikuisten keskuudessa. Niin sanottu pätkätyösukupolvi etsii hanakasti haasteita työelämän ulkopuolelta ja uusia lajeja kokeillaan ennakkoluulottomasti.

Kotimaa
Nainen mittautti maitohappopitoisuuksia syketasotestin aikana Espoossa
Silja Raunio / YLE

Urheiluharrastus on usein elämäntapa, joka voi osalle merkittävyydessään ohittaa esimerkiksi uraputken. Harrastamiseen myös käytetään huomattavia määriä rahaa ja erityisesti aikaa. Näin on muun muassa lumilautailussa, kertoo Lumilautaliiton toiminnanjohtajan Mats Lindfors.

-Meillä on valtavasti sellaisia harrastajia, jotka tekevät osa-aikatöitä tai ovat esimerkiksi kesätöissä ja muu aika menee sitten lumilautailuun. Melko harva elättää itsensä lajilla ja kilpailujenkin rahalliset palkinnot kattavat usein juuri ja juuri matkakustannukset.

- Kuitenkin kun ihmiset todella haluavat jotakin tehdä, niin kyllä he löytävät myös keinon rahoittaa harrastuksensa ja saavuttaa tavoitteensa. Tätä tehdään intohimosta lajiin, Lindfors summaa.

Harrastaminen muuttuu

Ammattimainen harrastaminen on mahdollista aiempaa useammalle katkonaisen tai vakiintumattoman työelämän myötä, kun aikaa heltiää muuhunkin ja tulotaso on silti riittävä.

Muun muassa liikunnan yhteiskunnallisuutta tutkiva liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen Jyväskylän yliopistosta sanoo, että kyse on osaltaan nyky-yhteiskunnan valinnanmahdollisuuksien lisääntymisestä. Nykyään urheilulajia myös vaihdetaan aiempaa herkemmin, ja siipien kantavuutta kokeillaan useissa uusissa lajeissa.

- Kyse on elämäntyylillisistä valinnoista. Alati lisääntyviä valinnanmahdollisuuksia hyödynnetään monesti ennenmuuta juuri ruumiinkulttuurin saralla, ja sieltä etsitään haasteita hyvinkin laaja-alaisesti useista lajeista.

Valinnanmahdollisuuksien kasvu ei kuitenkaan kosketa tasapuolisesti kaikkia. Harrastaminen polarisoituu muun yhteiskunnan mukana.

- Urheilu- ja harrastaminen eriytyy siinäkin mielessä, että on paljon ihmisiä, joilla ole varaa uusien lajien kokeiluun ja harrastamiseen. Taloudelliset ja elämän muut tekijät vaikuttavatkin yhä enemmän myös liikunnan harrastamiseen, Itkonen toteaa.

Triatlonia liki joka päivä

Kolmekymppisille Jaakko Lehtoselle ja Panja Malille triatlon on elämäntapa, johon kuuluu paitsi haasteiden etsintää, myös kilpailua ja sosiaalinen verkosto.

-Tänään tulimme tänne Espooseen tällaiseen syketasotestiin, josta on apua esimerkiksi parempien treenimuotojen löytämisessä. Triatlonissa viehättää ehdottomasti lajin monipuolisuus. Aloitin harrastamisen vasta muutama vuosi sitten, mutta olen päässyt etenkin Panjan myötä hyvin mukaan ja käyn kilpailemassa myös, Lehtonen kertoo.

- Kyllä me treenaamme melkein joka päivä, yksi lepopäivä viikossa pidetään. Monet ystävämmekin harrastavat ja juuri se sosiaalisuus on myös erityisen tärkeä piirre tässä lajissa, Mali summaa.

Monien ikätovereidensa tapaan Lehtonen ja Mali treenaavat paljon, mutta käyvät päivätöissä.

- Monet kollegatkin ovat innostuneet triatlonista, ja urheilusta muutenkin, nyt aikuisiällä. Itse haaveilen siitä, että voisin tehdä vähän vähemmän töitä ja urheilla enemmän. Nyt tämä on tasapainoilua näiden kahden välillä, Lehtonen kuvailee.

Lähteet: YLE Uutiset / Silja Raunio