BP sopi osan Meksikolahden öljyvuodon korvausvaateista

Öljy-yhtiö BP on päässyt sopimukseen osasta vahingonkorvauksia, joita se joutuu maksamaan Meksikonlahdella keväällä 2010 sattuneesta öljyvuodosta. BP maksaa lähes kuusi miljardia euroa tuhansia yksityisiä kantajia edustavalle ryhmälle, johon kuuluu muun muassa kalastajia ja rannikon yrityksiä.

Ulkomaat
Öljynporauslautta Deep Horizonilta vuotaneen öljyn saastuttamaa rantaa Louisianassa kesäkuussa 2010.
Öljynporauslautta Deep Horizonilta vuotaneen öljyn saastuttamaa rantaa Louisianassa kesäkuussa 2010.EPA/ Erik S. Lesser

Tuomioistuimen on vielä hyväksyttävä sopimus.

BP:ltä ovat vaatineet korvauksia myös muun muassa Yhdysvaltain liittovaltio ja asianosaiset osavaltiot, joita nyt syntynyt sopimus ei koske.

Yksityisten kantajien kanssa syntyneen sopimuksen vuoksi tuomari Carl Barbier ilmoitti, että jutun oikeudenkäyntiä lykätään. Sen piti alkaa maanantaina. Uutta päivää ei ole kerrottu.

Vaikka muistakin korvauksista syntyisi neuvottelusopu, juttu edennee oikeuteen, sillä BP haluaa osavastuuseen Transocean- ja Halliburton-yhtiöt, jotka olivat mukana öljyvuodon aiheuttaneessa öljynporaushankkeessa. Kertoessaan tuoreesta korvaussopimuksesta BP korostikin, ettei sopimus merkitse sitä, että yhtiö myöntäisi korvausvastuunsa.

Mittava öljyvuoto sai alkunsa toissa vuoden huhtikuussa, kun öljynporauslautta Deepwater Horizonilla sattui räjähdys Meksikonlahdella Louisianan osavaltion edustalla. Räjähdyksessä kuoli 11 lautan työntekijää. Öljynporauslautta upposi kaksi päivää myöhemmin. Öljyvuoto saatiin loppumaan vasta heinäkuun puolivälissä.

BP oli öljylähteen pääosakas, Transocean omisti porauslautan ja Halliburton vastasi öljylähteen sementtitöistä. Yhtiöt ovat kiistelleet siitä, missä määrin kukin on vastuussa onnettomuudesta.

Lähteet: AP, AFP, Reuters