Hyppää sisältöön

Katainen torjuu menojen leikkuun juustohöylällä

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ei kannata valtion menojen leikkaamista tasaisesti joka puolelta eli niin sanotusti juustohöylällä. Kataisen mukaan säästöistä on parempi tehdä selkeitä valintoja.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen entinen toimitusjohtaja Sixten Korkman ehdotti valtion menojen leikkaamiseen juustohöylää Ylen TV1:n Ykkösaamussa lauantaina. Oikeudenmukaisia säästökohteita on Korkmanin mukaan erittäin vaikea löytää.

Jyrki Katainen oli toista mieltä Ylen Pääministerin haastattelutunnilla.

- Parempi olisi, jos pystyttäisiin tekemään selkeitä valintoja, ettei tarvitsisi joka paikasta samalla tavalla säästää. Se olisi parempi vaihtoehto.

Hallituspuolueet ja valtiovarainministeriö etsivät parhaillaan säästökohteita.

- Etsimme ihan klassisia menojen karsimiskohteita. Sitten joudumme joitakin veroja nostamaan. Lisäksi etsimme pysyviä rakenteellisia uudistuksia, Katainen sanoi.

Juustohöylällä on paha kaiku 1990-luvun alun laman hoidosta, kun hallitus karsi valtion menoja sieltä täältä.

Säästöjen ja veronkorotusten tarve täsmentyy valtiovarainministeriön seuraavan suhdannekatsauksen perusteella. Talouden sopeutustarpeeksi on arvioitu 3,5 - 5 miljardia euroa. Tarkoituksena on kääntää Suomen velkaantuminen laskuun.

.
.