1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Lapsettomuushoitoja haetaan ulkomailta asti

Ulkomaille lapsettomuushoitoihin hakeutuu vuosittain arviolta kymmeniä suomalaisia. Lyhyempien jonojen ja halvempien hintojen perässä matkataan Suomesta lähinnä Itä-Euroopan maihin. Lapsettomuushoitomatkailuun liittyy paljon terveydellisiä ja eettisiä ongelmia.

Munasolu hedelmöitetään keinotekoisesti: siittiösolu viedään neulan avulla munasoluun. Kuva: Yle

Moni tahattomasti lapseton on valmis tekemään raskauden eteen mitä tahansa. Kun Suomen jonoihin ja hintoihin väsytään, osa yrittää saada lapsen alulle ulkomailla. Suomessa luovutettuja sukusoluja voi joutua jonottamaan vuosia, Virossa hoitoon pääsee jopa muutaman viikon sisällä.

Lapsettomuusyhdistys Simpukan toiminnanjohtaja Anne Lindström pitää kuitenkin hedelmöityshoitoturismia arveluttavana.

- En suosittelisi lähtemään. Ulkomailla koeputkihedelmöityksessä saatetaan siirtää monta alkiota kerrallaan. Monisikiöraskaus voi aiheuttaa monenlaisia vaaroja sekä tulevalle äidille että näille lapsille.

Suomesta matkataan Viroon - ruotsalaiset hoitoihin Suomeen

Suomessa alkioita siirretään yleensä vain yksi kerrallaan. Myös European Society of Human Reproduction and Embryology (ESHRE) suosittaa Euroopan lapsettomuusklinikoiden käyttävän vain yhden alkion siirtoja. Klinikat haluavat kuitenkin pärjätä onnistumistilastoissa, ja maksimoivat näin mahdollisuudet hedelmöittymiseen. Maailmalla lapsettomuushoidot ovat iso bisnes.

Lapsettomuushoitoihin liittyvä lainsäädäntö on jo pelkästään Euroopan sisällä hyvin kirjava. Suomen hedelmöityshoitolain mukaan lapsella on oikeus saada tietää alkuperänsä. Esimerkiksi Virossa sukusolujen luovuttajia ei rekisteröidä. Myös hoitojen yläikärajat vaihtelevat eri maiden välillä.

Suomessa hedelmöityshoidoissa käy ruotsalaisia sinkkunaisia, sillä Ruotsin lainsäädäntö ei ainakaan toistaiseksi salli hoitoja yksin eläville naisille. Esimerkiksi Turun AVA-Klinikan lahjamunasoluhoidoista noin puolet tehdään ruotsalaisille ja norjalaisille, kertoo asiakkuuspäällikkö Päivi Virta.