Palkittu ja suosittu sarja palaa Ylelle

Palkittu komediasarja Solsidan eli Onnea onkimassa palaa Yle Fem -kanavalle ensi syksynä. Sarja on Ruotsin suosituimpia tv-tuotantoja kautta aikojen ja 2000-luvulla toistaiseksi katsotuin komediasarja.

viihde

Sarjan esittäminen Suomessa on ilouutinen siis runsaslukuiselle ystäväpiirille Suomessa. Seuraavina vuosina Yle Fem esittää sarjasta kolme uutta tuotantokautta.

Pienlapsiperheen arkea kuvaava Onnea onkimassa kertoo Alexin ja Annan elämästä trendikkäällä omakotialueella Tukholman edustalla.

Onnea onkimassa -sarjan kolmannen tuotantokauden jaksot nähdään syksyllä.

Lähteet: Yle Uutiset