Influenssa kaataa väkeä valikoiden

Tämän talven influenssa-aalto on ollut maltillinen. Pahalta tautiaallolta saatetaan hyvinkin välttyä Suomessa, koska kevät on jo pitkällä.

Teksti-TV Kainuu
Tyttö aivastaa.
YLE / Eila Haikarainen

Influenssa-sairastavuus on pysynyt suhteellisen vähäisenä. Kainuun maakunnan hallintoylilääkäri Esa Ahonen arvioi, että voimakasta sairasteluaaltoa tuskin enää tänä talvena tulee.

- Varuskunnissa on ollut pieni influenssaaalto. Varuskunnista influenssan takia meille soittavia on ollut tavallista enemmän, mutta paljon vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Siviileillä varsinaista influenssa-aaltoa ei ole ollut tänä talvena.

Heikompikin influenssa-aalto silti ruuhkauttaa terveyspalveluita, kun sairastelu on huipussaan. Kainuun Keskussairaalan Päivystyspoliklinikan osastonhoitaja Terhi Kaakinen kertoo, että päivystyksessä puheluita oli viikonloppuna ruuhkaksi asti.

- Näin me ainakin arvioimme pari viikkoa sitten, että nyt alkaisi olla se huippu. Puhelinpäivystyksessä on näyttänyt viikonloppuna, että puhelut ovat ruuhkautuneet. Osa potilaista on sen verran sairaita, että heitä pyydetään tulemaan päivystykseen tai menemään omalle terveysasemalle. Tautiin kuuluu korkea kuume ja terveellä aikuisellakin vointi laskee kunnolla.

Influenssa voi kestää viikon tai kaksi, ja se nostaa usein kovan kuumeen. Sen sijaan RS-viruksen tai Adeno-viruksen aiheuttama tauti on influenssaa lievempi eli oireena on flunssaa. Näitä viruksia on ollut Suomessa liikkeellä yleisesti.

Lähteet: Yle Kainuu