Kennelyskä vaivaa nyt koiria

Koirien kennelyskää on jälleen liikkeellä. Helposti koirasta toiseen tarttuva kennelyskä on koirien hengitystietulehdus, joka voi pahimmillaan johtaa pahaan keuhkotulehdukseen.

Kotimaa
Metsäkauriiden henkivartijana toimii Vilma-koira.
YLE / Juha Vauhkonen

Lievempänä muotona tauti ilmenee hakkaavana yskänä, joka pahenee rasituksessa. Yleensä tauti paranee parissa viikossa itsestään.

Kennelyskää vastaan annetaan myös rokotuksia, mutta ne eivät välttämättä suojaa taudin kaikilta muodoilta. Kun yskää on liikkeellä, koiranomistajien on syytä välttää tilanteita, joissa on paljon koiria koolla.

Esimerkiksi Pohjois-Savossa tautia on havaittu koirilla muun muassa Kuopiossa ja Varkaudessa.

Lähteet: Yle Savo