Kuntakioskilta sielunhoitoa tiskin alta

Halllitus on suunnitellut kunnan palvelujen siirtämistä yhden katon alle. Asioiminen helpottuu, mutta mikä mahtaa olla lopputulos, Vihtori Koskinen pohtii suunvuorossaan.

Suunvuorot
Suuri-Jänkäsalon itsepalvelu kioski luottaa ihmisten rehellisyyteen. Kuvassa vasemmalla on kioskin kirjasto ja oikealla uusi "kulttuurikeskus".
Suuri Jänkäsalon itsepalvelu kioski luottaa ihmisten rehellisyyteen.Yle

Ajatuksena tuntuu ihan kivalta, että suurin osa valtion ja kunnan järjestämistä palveluista saataisiin saman katon alta. Enää ei tarvitsisi lähteä Kela-, tai verotoimistoreissun jälkeen hoitamaan passianomusta poliisien tykö erikseen. Tulevaisuudessa asiat voitaisiin hoitaa samalla reissulla kuntakioskissa, josta kaikki palvelut olisivat saatavilla.

Hallitus on aikeissa supistaa julkisten palvelujen käyntiasiointia. Siksi muun muassa terveyskioskit, poliisin, Kelan, vero- ja työvoimapalvelut sekä seurakuntia aiotaan yhdistää yhteispalvelupisteisiin. Yksi luukku, paljon palveluita.

En sano, että tämä on huono homma. Toteutuessaan kioskikaavailuilla voidaan saada aikaan positiivisiakin muutoksia.

Monissa Päijät-Hämeen kunnissa on viime vuosina kilvan karsittu valtion virastoja. Toinen toisensa jälkeen Kelat ja verotoimistot ovat karanneet Lahteen. Tällainen kuntakioskikaavailu ehkä parhaimmillaan saattaisi joitakin palveluita palauttaa pitäjiin. Ehkä tämä on toiveajattelua, mutta kuitenkin.

Luulenpa kuitenkin, että tässä saadaan tehtyä työttömäksi aika monta Kelan ja verotoimiston virkailijaa.

Tarkoittaako tämä sitä, että yhden ja saman palveluvuorossa olevan kioskivirkailijan pitää oppia kaikkien näiden virastojen hommat? Ovatko verotoimiston, Kelan ja parin muun viraston hommat niin simppeleitä duuneja, että kuntakioskin ihminen voi ottaa ne hoitaakseen kaikki kerrallaan?

Monen mielestä nykyinenkin palvelutaso on monissa virastoissa luokatonta. Pallotellaan virkailijalta toiselle eikä kukaan oikein tunnu tietävän asioista. Miten käy sitten, jos yksi ja sama virkailija pyörittelee veroprosentteja, työstää passeja ja neuvoo opintotuki- sekä muissa avustusasioissa?

Jos nyt sitten aiotaan toimintoja tiivistää, tiivistetään kertalaakilla kunnolla. Ei tarvitse joka vuosi pohtia mahdollisia tehostamiskohteita.

Esimerkiksi poliiseilla olisi hyvää aikaa puhallusratsian yhteydessä suorittaa pienimuotoisia terveyskiskapalveluja. Kun toisessa kädessä on alkometri, verenpainemittari voisi ihan hyvin olla toisessa. Siinä voisi ihan hyvin mittailla samalla paineita.

Poliisi voisi myös arvostettuna viranomaisena hoitaa henkikirjoittajan hommia ja suorittaa siviilivihkimisiä partioinnin lomassa. Helsingissäkin järjestettiin taannoin erään kauppakeskuksen parkkihallissa drive in -vihkimisiä, joten nämä hommat voi ihan luontevasti ujuttaa vaikka ratsioiden yhteyteen.

Pappienkin työnkuvaa voisi huoletta hieman laajentaa. Siitä voisi tulla peräti kilpailuvaltti kuntakioskiseurakunnille: ”Meidän papilta passit, viisumit ja sielunhoitoakin siinä sivussa.”

Lähteet: Yle Lahti / Vihtori Koskinen