Luontokeskus Haltia on kokopuuta

Luontokeskus Haltian puuelementtien asentaminen on alkanut. Nuuksioon nouseva luontokeskus on ensimmäinen ristiinlaminoiduista elementeistä tehtävä julkinen rakennus Suomessa.

Nuuksio
Arkkitehtitoimisto Lahdelma-Mahlamäki

Nuuksion kansallispuiston kupeeseen valmistuu kuluvan vuoden lopulla Haltian luontokeskus.

Muun muassa näyttely-, auditorio- ja luontokoulutiloja sekä oheispalveluja sisältävä, maamme luontoa esittelevä luontokeskus on luonnollisesti puurakennus.

- Siellä on hissikuiluja ja välipohjia myöten kaikki puuta. Se puu tuntuu ja näkyy kävijöille myöskin joka puolella tässä rakennuksessa. Runsas puun käyttö on rakennuksen yksi erikoisuus, sanoo Nuuksiokeskus Oy:n toimitusjohtaja Timo Kukko.

Ekologisuus on olennaista

Ekologisuuteen tähtäävät muun muassa rakennukseen asennettavat ristiinlaminoidut clt-puuelementit, joita ovat kaikki pysty- ja vaakarakenteet.

- Semmonen karkea peukalosääntö on, että kun tehdään betonista ja tulee vaikka 1000 tonnia päästöjä rakennusprosessin aikana, niin tässä clt-tekniikassa taas sitoutuu suunnilleen saman verran hiiltä siihen taloon, sanoo aluejohtaja Janne Manninen Stora Ensosta.

- On tässä sitten muita pienempiä yksityiskohtia, jotka viitaa ja liittyy ekologisuuteen, kuten viherkatto, ja se, että sadevesiä kerätään säiliöihin tuolta katolta, kertoo arkkitehti Rainer Mahlamäki arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy:stä.

Energia auringosta

Bruttoalaltaan reilun 3 500 neliön talossa hyödynnetään toiminnassa aurinkoenergiaa ja maalämpöä.

Vaikka luontokeskus Haltissa on paljon uutta rakentamista jäänee sen hinta alle 12 miljoonan euron, eli karkeasti samalle tasolle kuin vastaavan betonirakenteen, laskee Nuuksiokeskus Oy:n toimitusjohtaja Timo Kukko.

Lähteet: Yle Helsinki