1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Japanin tsunamista on kulunut vuosi

Ympäri maailman muistetaan vuosi sitten tapahtunutta Japanin tsunamia ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuutta. Koko Japani vietti aamulla minuutin hiljaisen hetken tsunamin laukaisseen maanjäristyksen tarkalla hetkellä. Helsingissä järjestetään puolenpäivän aikaan hiljainen mielenosoitus.

Ulkomaat
Nainen rukoilee muistomerkillä Hiyori Yaman kukkulalla, Yuriagen alueella Natorin kaupungissa 11. maaliskuuta 2012.
Nainen rukoilee muistomerkillä Hiyori Yaman kukkulalla, Yuriagen alueella Natorin kaupungissa 11. maaliskuuta 2012.Franck Robichon / EPA
Ihmiset tuovat kukkia rannalle.
Japanissa on vietetty vuosi sitten sattuneen katastrofin muistopäivää. Keisaripari ja pääministeri kunnioittivat turman uhreja virallisessa tapahtumassa Tokiossa. Fukushiman prefektuurissa maan itärannikolla ja ydinvoimaloita hallinnoivassa Tepcossa vietettiin myös hiljainen hetki.

Sunnuntaina on kulunut vuosi Japanin tsunamin aiheuttamasta Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta. Onnettomuuden vuoksi noin 100 000 ihmistä menetti kotinsa, eikä kotikylään paluusta ole tietoa

Lähes vuosi tsunamin jälkeen vielä noin 300 000 japanilaista asuu väliaikaisissa asunnoissa. Katastrofi tappoi lähes 16 000 ihmistä ja edelleen lähes 3 400 ihmistä on kateissa.

Japanin keisariperheen edustajat ottivat osaa viralliseen muistotilaisuuteen kansallisteatterissa Tokiossa. Jopa ruuhkaisessa liikekeskustassa jalankulkijat seisahtivat hiljaisen minuutin hetkellä aloilleen.

- Japanin vauraaksi tehneet esi-isämme nousivat kerta toisensa jälkeen kriiseistä ja vahvistuivat, sanoi pääministeri Yoshihiko Noda vuosipäivän puheessaan.

- Seisomme kansan tukena katastrofin koettelemilla seuduilla, ja annamme auttavan kätemme historiallisessa jälleenrakentamisessa.

Kolmoisonnettomuudeksi kutsutun tapahtumasarjan alkusysäys oli Japanin tilastohistorian voimakkain maanjäristys, voimakkuudeltaan 9,0. Järistys sai liikkeelle tsunamin, joka nostatti yli 20-metriset aallot. Vesimassat pyyhkivät koillisrannikolla alleen kymmenientuhansien kotien lisäksi Fukushiman ydinvoimalan.

Lähteet: Yle Uutiset

Lue seuraavaksi