1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Teksti-TV Perämeri

Ylitornio haluaa pysyä kokonaisena kuntana

Ylitorniolla vastustetaan suunnitelmia pilkkoa kunta kahteen osaan. Kuntauudistussuunnitelmissa on ollut esillä vaihtoehto, jossa kunnan pohjoisosan kylät liitettäisiin Rovaniemeen ja muu kunta Kemi-Tornioon.

Ylitornion kunnantalo. Kuva: YLE / Antti Heikinmatti

Kunnanjohtaja Tuomo Karjalainen kertoo, että työssä käymistä on kunnasta kaikkiin suuntiin ja kunnan pilkkominen ei ole perusteltua.

Kunnassa katsotaan myös, että valmistelussa on unohtunut kokonaan Ylitornion ja Övertorneån yhteistyö. Kunnasta on lähetetty asian tiimoilta kannanoton valtionvarainministeriöön.