1. yle.fi
  2. Uutiset

Käräjäoikeus pui Kampin murhapolttoa

Kampin polttomurhan pääkäsittely jatkuu tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Syytettyjen epäillään kaataneen viime kesänä lasinpesunestettä raitiovaunupysäkillä nukkuneen miehen päälle ja sytyttäneen hänet tuleen. Uhri kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.

Kotimaan uutiset

Jutussa on kolme syytettyä, nainen ja kaksi miestä. Syyttäjä vaatii heille elinkautista murhasta.

Syytetyille on tehty mielentilatutkimus, jonka tulokset ovat nyt valmistuneet.

Epäillyt ovat syntyneet 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa.

Tuomio tapauksesta annetaan myöhemmin.

Lähteet: Yle Helsinki

Lue seuraavaksi