1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kansannousut

Syyrian Assad: Vaalit toukokuun alussa

Syyrian presidentti Bashar al-Assad on määrännyt parlamenttivaalit käytäväksi 7. toukokuuta, kertoo virallinen uutistoimisto Sana. Vaalit ovat osaltaan Assadin ponnistuksia maan vakauttamiseksi ja valtansa pitämiseksi. Syyrian kansannousu on kestänyt vuoden.

Vaaleja ennakoitiin jo aiemmin toukokuuksi.

Helmikuun lopulla Syyriassa järjestettiin näytösluontoisena pidetty kansanäänestys, jossa äänestäjät hyväksyivät perustuslakimuutoksen. Uuden perustuslain mukaan Assadin Baath-puolue menettää yksinvaltaisen asemansa.

Assadin perhedynastia ja Baath on hallinnut Syyriaa vuodesta 1963.